Tilaajalle

Tiede ei ole kriisissä, torppaa Helsingin yliopiston rehtori Jari Niemelä – "Pitää olla sen verran yleissivistystä, ettei päädy pitämään hömppää auktoriteettina"

HELSINKI

Helsingin yliopiston päärakennus huokuu historiaa. Arvohuonekalujen takaa tuijottaa entisiä professoreja, johtajia ja pappeja – useimmat heistä olivat lisäksi kaikkia samaan aikaan.

Ja joka ikinen kultakehyksissä komeileva merkkihenkilö on mies.

Taulut ovat peräisin toisenlaiselta ajalta, mutta jotkin asiat pysyvät silti yliopistomaailmassa ennallaan.

–Yliopiston sivistystehtävä sisältää ihmisenä kasvamisen. Siksi olemme olemassa, Niemelä sanoo.

Kansakunnan henkisen edistymisen lisäksi yliopistolla on arkisempi rooli. Sen pitää turvata maan menestystä kansainvälisillä kentillä.

–Suomessa raaka-ainetta ei ole paljoa otettavaksi. Meillä on puuta, mutta sen jälkeen tulee heti brainpower (aivokapasiteetti). Vain sen kautta pärjäämme maailmassa, jos pärjäämme.

Yhteiskunta odottaa suoraa ja konkreettista hyötyä jatkuvasti enemmän. Se lisää painetta niin yliopistojen talouteen kuin tutkimukseenkin.

"Vihdoin tuli jotakin positiivista"

Odotukset ja päätökset eivät aina kuje käsi kädessä.

Juha Sipilän (kesk.) hallitus leikkasi yliopistojen perusrahoitusta roimasti. Antti Rinteen (sd.) hallitus käänsi suuntaa takaisin, mutta vain aavistuksen.

–Hallituksen ensi vuodelle myöntämä lisärahoitus on Helsingin yliopiston budjetista noin kaksi prosenttia. Leikkaukset ovat olleet tähän mennessä kymmenen prosentin luokkaa, Niemelä laskee.

Rahoitukseen tehtiin tänä syksynä myös indeksikorjaus, joka kuittaa inflaation. Kokonaisuus ei vastannut likimainkaan vaalilupauksia, mutta Niemelä ei myönnä yliopistolaisten oloa petetyksi.

–Tässä valtiontalouden tilanteessa ei voi odottaa kuuta taivaalta, mutta vihdoin tuli jotakin positiivista. Hallitus arvostaa meitä konkreettisesti, hän sanoo.

–Rahan lisäksi sillä on erittäin suuri moraalinen vaikutus tälle yhteisölle.

Juuri nyt edessä ei näy enempää kurjistumista, mutta hallitus odottaa yliopistoilta myös aiempaa enemmän esimerkiksi tutkintoja, innovaatioita ja jatkuvan oppimisen tukemista.

Niemelän mukaan lisävastuut otetaan yliopistoissa mieluusti vastaan.

–Mutta jos lisärahoitusta ei ole, tavoitteet eivät ole realistisia.

Entä jos Trump lahjoittaisi professuurin?

Valtion jakama yliopistojen perusrahoitus pitää huolta rakenteista, mutta tutkimukseen pitää saada täsmärahoitusta muualta.

Niukkuutta jaetaan sielläkin. Esimerkiksi kotimaisista tutkimusrahoittajista merkittävin, Suomen Akatemia, saa jatkossa entistä vähemmän jaettavaa.

Helsingin yliopisto aikookin panostaa aiempaa enemmän kansainväliseen varainhankintaan. EU-rahoituksen lisäksi tähtäimessä ovat kansanväliset isot lahjoittajat säätiöistä varakkaisiin yksityishenkilöihin.

Niin sanotut lahjoitusprofessuurit ovat olleet arkipäivää jo pitkään. Maalikon korviin tämäkin voi kuulostaa siltä, että tieteellinen itsenäisyys olisi vaarassa.

Entä jos presidentti Donald Trump tai vaikkapa jonkin venäläisen oligarkin säätiö haluaisi lahjoittaa yliopistolle professuurin?

–Syynäämme tarkkaan, ettei tule moraalisia ongelmia. Emme tietenkään ota vastaan lahjoituksia, jotka ovat jollakin tavalla epäilyttäviä, Niemelä vakuuttaa.

Vaikka lahjoittaja voi rahoittaa professuurin haluamalleen tutkimusalalle, niin tutkimuskohteet ja opetuksen sisältö ovat kuitenkin Niemelän mukaan aina yliopiston päätösvallassa.

Suomi on vielä säilynyt pahimmalta

Jos hallitus näyttääkin arvostavan yliopistoja, miten on rivikansalaisen laita?

Kentältä kuuluu yhä voimakkaammin arvostelevia ääniä, joissa tieteen merkitystä vähätellään ja sitä syytetään vääristelystä tai tarkoitushakuisuudesta.

Maailmalla on tullut esille niin tekaistuja tuloksia kuin tieteelliseltä vaikuttavia, kaupallisilla tai poliittisilla motiiveilla toimivia laitoksiakin.

–Jossakin päin maailmaa on suuria haasteita, kun tiede ja asiantuntemus ovat menettämässä arvoaan, Niemelä myöntää.

Pahimmillaan tieteen aseman heikentyminen uhkaa esimerkiksi kansainvälistä politiikkaa, kun neuvotteluissa ei ole yhteisiä faktoja.

Toisaalta tutkimus ei vaikuta päätöksentekoon niin selvästi, kuin Niemelän mukaan pitäisi. Se näkyy esimerkiksi ilmastopolitiikassa.

–Kansainvälisesti on sovittu, että puolitoista astetta on ilmaston lämpenemisessä raja, jota ei haluta ylittää. Toimenpiteiden kohdalla on kuitenkin alkanut tökkiä.

Toimittajan väitettä tieteen kriisistä Niemelä ei silti allekirjoita. Sellaisesta ei hänen mukaansa ole kyse ainakaan Suomessa eikä ainakaan toistaiseksi.

Oma mielipide on tärkeä, mutta ei vastaa tutkittua tietoa

Niemelä uskoo, että suomalaiset arvostavat yhä yliopistoja ja tieteellistä tutkimusta. Hän ei silti kiellä, etteikö arvostuksen murenemisesta näkyisi merkkejä myös täällä.

Taustalla voi olla auktoriteettiuskossa tapahtunut muutos. Aiemmin suomalaiset kasvatettiin kunnioittamaan niin sanotusti viisaampia.

Nyt tietoa ja "tietoa" löytyy nopeasti kosketusnäytöltä, ja kaikki otetaan turhan helposti todesta trolleineen ja valeuutisineen.

–Olen huomannut, että nykyisin joillekin ihmisille oma mielipide vastaa tutkittua tietoa. Ajatellaan, ettei tieteellinen tutkimus ole sen kummempaa kuin oma kokemus.

Niemelä korostaa, että kriittisyys ja kyseenalaistaminen ovat välttämättömiä yhteiskunnan kehittymiselle. Pohjana pitää kuitenkin olla kyky keskustella perustellusti.

Nyt auktoriteettiusko on rapissut väärällä tavalla.

–Pitää olla sen verran yleissivistystä, että ei päädy pitämään hömppää auktoriteettina.

Avainasemassa ovat lapset ja nuoret, ja siksi Niemelä näkee tiedekasvatuksen erittäin tärkeänä yliopistojen tehtävänä.

Tutkijan vala voisi olla hyväkin

Merkittäviä tieteellisiä väärinkäytöksiä ei Suomessa ole tullut esiin, toisin kuin vaikkapa jo Ruotsissa. Ulkomaisten esimerkkien perusteella asia on silti syytä pitää mielessä.

Kun yhteiskunta odottaa nopeasti hyödyntämiskelpoisia tuloksia, työaika menee rahoitushakemuksiin ja arvostus hiipuu, voi tutkijoilla olla houkutus siirtyä harmaalle alueelle.

Siksi emeritusprofessori Kimmo Kontula ehdotti pari viikkoa sitten, että Suomessa otettaisiin käyttöön lääkärien Hippokrateen valaa muistuttava tutkijan vala.

Niemelällä ei ole ehdotukseen vahvaa kantaa. Eettisiä ohjeita on jo, mutta toisaalta valamuoto voisi tuoda asian selkeämmin tutkijoiden mieleen.

–Se voisi olla hyväkin, mikäs siinä. Mutta rikosoikeudellisia ulottuvuuksia valalla ei olisi, rehtori muistuttaa.

Vaarana on liika yksinkertaistus

Niemelä sanoo, ettei Suomi ole tässäkään asiassa mikään lintukoto. Meillä vaaravyöhyke löytyy rehtorin mukaan pikemminkin tutkimuksen ja yhteiskunnan rajanpinnasta.

–Kun keskustellaan esimerkiksi päättäjien kanssa, tutkimusta pitää yleensä yksinkertaistaa. Siinä voi olla houkutuksena vähän oikaista ja tehdä johtopäätöksiä, joiden ajatellaan miellyttävän.

Sama koskee tutkijoiden esiintymistä mediassa, jossa aikaa tai tilaa kommenteille on usein hyvin niukasti.

Ilmastonmuutoksen tai vaikkapa metsien hiilinielun kaltaisten, hyvin monimutkaisten ilmiöiden liika yksinkertaistaminen voi pahimmillaan vääristää viestin kokonaan.

Myöskään tieteen dynamiikkaa ei aina ymmärretä. Niemelän mukaan esimerkiksi poliitikot haluavat usein täsmällisiä vastauksia siihen, miten jokin asia on.

Tieteessä yksi tutkimus ei kuitenkaan ratkaise mitään ja varsinkin uuden tutkimuksen kohdalla epävarmuus on suurta.

–Pitäisi ymmärtää, että tutkimus korjaa itse itseään. Mitä enemmän tutkimusta tehdään, sitä lähemmäs totuutta päästään.

Ei vain ilmasto, ei vain biodiversiteetti, vaan globaalimuutos

Rehtori korostaa ylipäätään kokonaisuuksien ja juurisyiden ymmärtämisen merkitystä. Erityisen hyvin tämä tulee esille esimerkiksi toisiinsa kytkeytyvien ilmasto- ja biodiversiteettikriisien kohdalla.

–On tärkeää puhua globaalimuutoksesta eli siitä, miten ihminen vaikuttaa luontoon ja ympäristöön kokonaisuutena.

Esimerkiksi vuoden 2015 pakolaisaallon yhteydessä ja edelleen jatkuvassa Syyrian kriisissä ei Niemelän mukaan olla keskusteltu riittävästi siitä, mikä synnytti konfliktit ja sai ihmiset liikkeelle. Kyse oli pitkälti ilmastonmuutoksen aiheuttamasta kuivuudesta.

–Kaksoisvirtain maa on jo pitkälti puoliaavikkoa.

Seuraava ilmastopakolaisten aalto voi tulla Afrikasta ja ennen pitkää jopa EU:n sisältä, Välimeren pohjoispuolelta. Alkusyyt kytkeytyvät tässäkin ilmastoon, mutta yhteiskunnallinen keskustelu jää yhä akuuttien kriisien setvimiseen.

Liekokurekiitäjäisen kohtalo kosketti

Oman tutkijanuransa biologi Niemelä teki metsähyönteisten ja kaupunkiekologian parissa. Onko hän ympäristöoptimisti vai -pessimisti?

Kysymys saa kahden lapsen isän mietteliääksi. Hän sanoo katsovansa globaalimuutosta sekä luonnontieteilijänä että vanhempana. Omassa elämänpiirissä eniten sydämen päälle on käynyt metsien ja Itämeren muutos.

Niemelä on syntynyt ja kasvanut Pohjanlahden rannalla Vaasassa. Liekokurekiitäjäisen ja muiden metsähyönteisten kohtaloa hän on seurannut tutkijana 80-luvulta saakka.

–Intensiivisen metsätalouden vaikutus biodiversiteettiin on ollut hyvin havahduttava kokemus.

Paljon on Niemelän mukaan kiinni siitä, onko yhteiskunnilla halua toimia ennen kuin tulee massiivinen katastrofi. Hän ottaa esimerkiksi yleistyneet ja voimistuneet hurrikaanit Atlantin länsipuolella.

–Olen miettinyt, miten paljon Yhdysvalloissa pitää tulla tuhoa, ennen kuin se yhteiskunta havahtuu.

Kaikesta huolimatta hän tunnustautuu lopulta lieväksi optimistiksi, sillä tietoa ja tekniikkaa ympäristöongelmien ratkaisemiseksi on. Optimismia luo myös nuorten herääminen.

–Luulen, että se on ratkaiseva tekijä, joka saa poliitikot ja yritykset reagoimaan.

Kommentoi











Luetuimmat kotimaan uutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi




  • Uutiset
  • Urheilu
  • Videosarjat