Maalarinmagnoliaa ja outoja hanoja

Vietin pääosan toukokuusta tutkimukseni parissa Lontoossa. Jo totuttuun tapaan televisiosta tuli aina joltakin kanavalta maalle- tai rannikollemuutto- tai remonttiohjelma, tai sellaisen uusinta. Tarjontaa asumisesta ja asumisen kehityksestä ja kehittämisestä kiinnostuneelle katsojalle oli siis runsaasti aamuin illoin.

Erityisen mukavana ohjelmana pidin Under the Hammer -nimistä sarjaa, jossa huutokaupasta asunnon ostaneet, monesti remonttihommissa aivan ensikertalaiset ihmiset kunnostivat suomalaisen silmin useimmiten täysin asumiskelvottomasta murjusta kodin itselleen, vuokrattavaksi tai myytäväksi.

Vesivahinkoja, reikiä katossa, pettäneitä perustuksia, hometta ja sienikasvustoja siellä täällä, kosteuden irtiliuottamia tapetteja – pääasiassa lukaaleja, joihin ei koskisi pitkällä tikullakaan. Mutta nämäpä ilmoittivat ohjelmassa reippaasti, että viidestä viikosta pariin kuukauteen, ja talo on valmis myytäväksi tai vuokrattavaksi.

Epäuskoinen suomalaiskatsoja nauliutui television ääreen kesken iltapalansa ja seurasi, miten vaaleankellertävä maali, tuo nykybrittien ”maalarinvalkoinen” eli magnolian sävy, peitti mustan homeen nopein telan vedoin ja vaaleanpunainen, pinttynyt kokolattiamatto revittiin irti ennen harmaan vastineensa leväyttämistä tummuneille lattialankuille.

”Eivätkö ne edes ensin kuivaa tuota vesivahinkoa?” parahti katsoja, eikä suostunut uskomaan, että sikäläisessä kosteassa ilmassa sellaisen pitkäkestoisen vuodon jäljet itsekseen kuivuisivat.

Mutta niin vain oli mintunvihreä vessanpytty vaihtunut uuteen ja keittiö modernisoitu, reiät katossa paikattu, ja talo toisensa jälkeen hohti sitä vaaleankeltaista sävyä.

”Siirsin kylppärin toiseen makuuhuoneista”, kertoi yksi jos toinenkin tee-se-itse-kunnostaja tyytyväisenä, ”vähän toki oli velipoika apuna” (ei mitään LVI-alan koulutusta hänelläkään). Sähkötöihin sentään oli kutsuttu asiantuntija-apua.

Joskus oli lupaprosessi vienyt aikaa ja energiaa, jo ennestäänkin ahtaita makuuhuoneita oli pilkottu pienemmiksi, jotta oli saatu tarjolle houkuttelevammaksi koettu kolmen makuuhuoneen talo (neliömääristä eivät niin olleet kiinnostuneita), ja alkuperäinen pohjakerroksen kylpyhuone oli järjestään siirretty yläkertaan makuuhuoneiden yhteyteen. Kapeat, jyrkät portaat eikä esteettömyydestä tietoakaan, ja kovasti vakuuttelivat myyntivalttia rakennelleensa.

Mitäpä siihen suomalaiskatsoja? Jos tuossa on minkäänlaista läpileikkausta Brittein saarten rakentamis- ja remontointimentaliteetista, niin ehkäpä omalla vahvalla sääntelykulttuurillamme on sitten joitakin hyviäkin puolia. Todennäköisesti ei home kuki maalikerroksen alla, eikä vesi lorise kellariin vastaremontoidussa talossa. Jos kukkii tai lorisee, niin asiaa ei voi vain kuitata olankohautuksella, että kun sataa niin sataa, joskus sisällekin.

Ja ne vesihanat. Miksi kuumavesihana on pesualtaan toisella laidalla kuin kylmävesihana? Vasen käsi käristyy kun oikea jäätyy. Meillä tuollaisia oli vuosikymmeniä sitten.

Nämä näyttivät olevan sen verran kiintyneitä systeemiin, että osa laittoi sellaisia uusittuihinkin kylpyhuoneisiinsa. Mutta osaanpa taas itse arvostaa kotimaan fasiliteetteja.

JOHANNA AHOPELTO
Vaasalainen yrittäjä ja tutkija

Kommentoi