Tilaajalle

Kolumni: Superihminen on vaarallinen roolimalli

Media on esitellyt modernin roolimallin, supernaisen, joka on halunnut mennä eteenpäin lapsesta lähtien. Hän sanoo aina ”kyllä,” kun tarjoutuu uusia tehtäviä. Lapsena tyttö musisoi tulevien naistähtien kanssa ja näytteli nykyisten huippunäyttelijöiden kera. Näin ainakin lehti kertoo.

Nainen valitsi kuitenkin matematiikan, eli kansainvälistä elämää ja pääsi opiskelemaan maailman parhaimpiin yliopistoihin, kahteentoista.

Miksi, pitäisikö uskoa? Älykkö meni Cambridgeen, mutta vaihtoi sen toiseen huippuun, Oxfordiin.

Supernaisen työnantajana on ollut mm. ”yksi maailman johtavista konsulttifirmoista.” Nainen kouluttaa nyt nuoria sanomaan ”kyllä” aina, kun uusi mahdollisuus tarjoutuu. Häntä on kehuttu opetusministeriössä tyttöjen roolimalliksi.

Malli on vaarallinen; Yle kertoi jo vuonna 2015, että supernainen romahti kirjakaupan takahuoneessa, kun ei ollut nukkunut kolmeen vuorokauteen, vaan oli kiitänyt maasta toiseen myymässä kirjaansa.

Vaasassa vierailleen Etelä-Korean valtakunnallisen opetustelevision toimittaja kertoi, että kolme hänen sukulais-lastaan teki äskettäin itsemurhan, kun eivät jaksaneet kouluprässiä.

Ryhmä tuli Vaasaan haastattelemaan jotain äijänkäppänää ja kuvaamaan ihanteellista suomalaista peruskoulua! Oli korkea aika, koska Suomessa kuljetaan kohti korealaismallia, kilpailukoulua. Jos ei pärjää, tie yliopistoon ja toiveammattiin on tukossa.

Hyvä koulu antaa eväät onnelliseen elämään. Se auttaa jokaista parhaiden kykyjensä löytämisessä. Se opettaa, että tärkeintä ei ole vain minä, vaan myös me, yhdessä ja yhteistoimin. Tätä korosti jo 70-luvulla peruskoulumme opetussuunnitelma, jota pilkattiin vuosikymmeniä surkeaksi sivistyksen tuhoajaksi. Sitten tuli Pisa-vertailu 2001, jossa koulumme olikin maailman paras.

Nykykoulussa lapsen pitäisi olla turvassa, löytää kykynsä, mutta myös oppia kajoamaan rohkeasti ihmiskunnan perusongelmiin: Mitä voidaan tehdä, jotta maapallo säilyisi elinkelpoisena? Miten auttaa ihmiskuntaa eheytymään hajoamisen, vihollisuuksien ja tuhon sijasta.

Ihmisen mielen eheys on onnellisen elämän kriteeri, se että uskaltaa ja saa kasvaa omaksi arvokkaaksi itsekseen ja ymmärtää samalla kuuluvansa kaiken olevaisen yhteyteen, menneisiin ja tuleviin sukupolviin.

Se vanha äijänkäppänä lentää viikonloppuna Euroopan ja Aasian rajalle kongressiin, kutsuttuna, puhumaan hyvästä opetuksesta. Käppänä ihmettelee, mistä ne hänet keksivät. Hän olisi puhunut mielellään Vaasassakin opettajille ja vanhemmille, mutta eipä ole Käppänää kyselty; taitaa olla harhaoppinen, suorastaan vaarallinen.

Käppänä julkaisee kuulemma vuoden lopussa kirjan Lahjakkuus. Mitähän se siinä taas julistaa, muka kaikkitietävänä.

Kari Uusikylä

Kasvatus- tieteen emeritus- professori

Kommentoi