Tilaajalle

Kolumni: Ole rehellinen ja sano hyvästit unelmalle

Tuttu nuori istui kireänä kahvilan pöytään.

Oli ollut pääsykokeet sosiaali- ja terveysalan amk-opintoihin. Koe lopahti heti soveltuvuuskokeen psykologiseen testiin.

Testin tulos väitti, ettei hän sovellu hoitoalalle. Innostus vaihtui pettymykseen. Unelman eteen nousi seinä pystyyn.

– Kun olisin päässyt haastatteluun, olisin pystynyt sanallisesti avaamaan omaa persoonallisuutta. Tuntuu, että opintoihin etsittiin vain yhtä ihmistyyppiä. Tiettyjä vastauksia odotettiin. Jäi fiilis, että valehtelemalla olisi päässyt läpi.

Nuori oli vastatessaan rehellinen. Kokeessa oli kiire ja hän kruksasi aina ensimmäisen mieleen tulleen vastauksen.

– Ohjeissa korostettiin, että se on paras vastaus. Toisaalta soveltuvuuskokeestahan katoaa mielekkyys jos pitää miettiä, mitä kysyjä haluaa kuulla ja kaunistelee totuutta.

Erityisesti mieleen jäi kysymys ahdistumisesta. Ahdistutko helposti?

– Vastasin kyllä ja odotin, että pian kysytään sitä, miten selviän ahdistuksesta – yleistynyttä ahdistuneisuushäiriötä sairastavana sen olen näet oppinut. Sitä ei tullut, vaikka kokeessa oli varmaan 300 kysymystä.

Kuvitelma alasta ei ole vaaleanpunainen.

– Totta kai se on raskasta ihmistyötä, joka ei sovi kaikille. Toisaalta omista elämänkokemuksista olisi ollut hyötyä alalla, jolle tosiaan haluan. Ahdistuksen hallinnan lisäksi osaan asettua muiden asemaan. Selviytyminen on opettanut myös sitkeyttä, hän totesi.

Nuori ei mieti asiaa yksin. THL:n tutkimuksissa neljännes tytöistä on lukioiässä ahdistuneita. Poikien ahdistus saattaa piiloutua opintojen keskeyttämisiin.

Monien suomalaisten ammattikorkeakoulujen soveltuvuuskokeissa käytetään saman turkulaisfirman psykologista testiä, jonka tulosmalli löytyy verkosta. Soveltuvuuskokeessa ollut henkilö voi tilata maksusta itseään koskevan tuloksen.

– Tilasin, enkä tiennyt itkeä vai nauraa. Kaikki oli negatiivista. Kun katsoin tuloksia, mietin sovinko ollenkaan työelämään, jos vaatimukset ovat tätä.

Työskentelyvalmiuksia ja sosiaalisia valmiuksia koskeva tulos oli hylätty. Testin päättelytaidoissa tulos osoitti keskimääräistä paremmin menestyvää tai erityistä kyvykkyyttä lähes kaikilla osa-alueilla.

Soveltuvuuskokeisiin on tarjolla valmennuskursseja: miten tuot esiin parhaan itsesi.

– Eikö tällaisten kurssien olemassaolo jo kerro siitä, että opetetaan ainakin pienesti huijaamaan, mikä on parhaassa ja usein mahdottomassa tilanteessa näkyvä minä. Mutta kun en halua valehdella! nuori puhisi.

Psykologisia testejä käytetään yhä enemmän myös rekrytoinneissa. Heinäkuussa media kirjoitti työhaastattelujen valehteluista: rekrytointi on näytelmällinen tilanne ja peli, josta on yhteinen sopimus. Pienet valkeat valheet kuuluvat asiaan. (HS 14.7.2019).

Jutun mukaan rehellisyydellä voi periä maan, muttei välttämättä saa työpaikkaa.

Jokin on menossa pahasti pieleen.

Aune Waronen

Kommentoi