Kolumni: Annatko kaiken anteeksi?

Japanin ja Yhdysvaltojen ministerit vierailivat hiljattain toisen maailmansodan uhrien muistomerkillä. He pahoittelivat sodan aikaisia hirmutekojaan, mutta eivät vieläkään pyytäneet toisiltaan anteeksi.

Se olisi tulkittu heikkouden osoitukseksi ja oman syyllisyyden tunnustamiseksi.

Kun paavi pyysi vihdoin anteeksi piispojen ja pappien kymmeniä vuosia jatkunutta pedofiliaa, joka on tuhonnut tuhansien lasten elämän, paavia pidettiin rohkeana sankarina.

Miksi ihmeessä?

Ministerimme pyysi äskettäin näyttävästi anteeksi 50- ja 60-luvuilla kasvatuslaitoksissa kaltoin kohdelluilta lapsilta, piestyiltä orjatyöläisiltä. Ele oli kaunis, mutta myös tekopyhä.

Ministerien soisi näkyvän teoillaan myös nykylasten kärsimysten vähentäjinä. Hautajaisissa on liian myöhäistä välittää ja esitellä empaattisuuttaan.

Koska meidän on syytä antaa anteeksi? Esitän vain kysymyksiä, en vastaa puolestasi. Saanko kysyä sinultakin, jolla on Raamatun antama vastaus valmiina?

Kuvitellaan, että joku levittää sinusta törkeitä valheita. Olet muka avionrikkoja, pahoinpitelijä, pedofiili tai varas. Yritätkö puolustautua, vai onko ihosi alle jo lapsena liimattu pelon panssari, jonka läpi et pysty puolustamaan itseäsi?

Miten voit puolustautua, jos kiusaajasi vaihtaa kasvojaan tilanteen mukaan, on seurassa ystävällinen silloin, kun siitä on etua itselle, mutta vaihtaa kahden kesken kasvonsa hirviön naamaksi?

Älä siedä sellaista, pelastaudu ystävien tai viranomaisten avulla ennen kuin on myöhäistä!

Oletko lapsuudessasi kärsinyt vanhempien alkoholismista, onko sinua haukuttu tyhmäksi ja rumaksi kotona tai koulussa, onko sinua lyöty?

Käännätkö yhä toisen poskesi vai kostatko aikuisena viattomille? Jos joku lyö sinua pimeällä kadulla turpiin ja syyttää sinua teoista, joita et ole tehnyt, annatko anteeksi?

Entä jos joudut kiristyksen uhriksi: Maksa, niin en levitä sinusta perätöntä tietoa. Annatko anteeksi?

On ihmisiä, jotka eivät osaa tai jaksa puolustautua vainoojansa kynsissä. Moni kiusaaja osaa syyllistää taitavasti herkimmät uhrinsa, eikä näe koskaan itsessään mitään vikaa. Fiksu ihminen pyrkii ymmärtämään, miksi vainooja toimii, kuten toimii. Se ei tarkoita tekojen hyväksymistä. Anteeksianto ei ole koskaan lupa jatkaa vainoa.

Joidenkin uskonsuuntien johtomiehet antavat meilläkin veljilleen synninpäästön seksuaalirikoksista, varsinkin, jos uhreina ovat maailman lapset, nuo syntiset.

Antaisitko sinä anteeksi lapsesi raiskaajalle? Entä annatko anteeksi, jos herkkä omaisesi on viety mielisairaalaan tai hukuttautunut niin sanottujen tosiuskovaisten harjoittaman vainoamisen tuloksena? Saako tällaista edes kysyä, vai pitäisikö minun tehdä parannus ja pyytää nöyrästi anteeksi kyselyäni? Olenko Saatanan asialla?

Meidän pitäisi kysyä rohkeammin alistetulta, masentuneelta lähimmäiseltämme ”voinko auttaa sinua”. Jokaisen aikuisen tulee suojella lapsia, omia ja vieraita. Lastensuojelua ei saa ulkoistaa vain viranomaisille. Turvakoteja ei tarvita, jos jokainen koti on turvakoti.

KARI UUSIKYLÄ
Kasvatustieteen emeritusprofessori

Kommentoi