Sosiaalityöntekijöillä on asiaa

Julkisuudessa on viime aikoina esitetty puheenvuoroja, jotka syyllistävät yhteiskunnan huono-osaisia ja vajaakuntoisia. On vaadittu sosiaaliturvan vastikkeellistamista tai jopa sen lakkauttamista. Puheenvuoroissa huono työ- ja toimintakyky on omaa heikkoutta, laiskuutta ja työllistyminen kiinni omista ponnisteluista. Köyhyys on omien valintojen tulos, jos oikeaa köyhyyttä Suomessa onkaan.

Meillä sosiaalityöntekijöillä on nyt sanottavaa ja nojaudumme siinä käytännön kokemuksiimme.

On tietämätöntä kuvitella, että meillä kaikilla olisi samat lähtökohdat elämässä pärjäämiseen ja menestymiseen. Kasvamme erilaisissa olosuhteissa, kannamme yksilöllistä perimäämme, omaamme erilaisia ominaisuuksia niin fyysisesti kuin psyykkisesti. Nämä kaikki yhdistettynä elämänkokemuksiimme vaikuttavat siihen, millaisia meistä tulee, millainen kantokyky kullakin elämässä on. Kun kokonaisuuteen lisätään vielä vallalla olevat käsitykset hyvästä ja vastuullisesta elämästä, alati vaihtuvat taloussuhdanteet ja epävarmat työmarkkinat, voi olla varma, ettei kenenkään polku ole samanlainen.

Me sosiaalityöntekijät näemme työssämme ihmisiä, jotka ovat sairastuneet yrittäessään ponnistella lunastaakseen yhteiskunnan vaatimukset hyvästä elämästä.

Näemme ihmisiä, jotka potevat syyllisyyttä siitä, etteivät pärjää omillaan, eivätkä kestä arjen kuluttavuutta yhtä hyvin kuin toiset. Näemme ihmisiä, joiden sairaus tai vamma vaikuttaa elämään ja toimeentuloon. Näemme jälleenrakentamissukupolven jälkeläisiä, jotka kantavat traumoja vanhempiensa mielenterveys- ja päihdeongelmista. Näemme ihmisiä, jotka pyrkiessään elämässään eteenpäin, törmäävät syrjiviin asenteisiin ja ympäristön rakenteellisiin ja sosiaalisiin esteisiin. Näemme ihmisiä, jotka asioiden kriisiytyessä menettävät otteen elämästä ja joutuvat turvautumaan yhteiskunnan tukeen.

Kyllä, joukkoon mahtuu myös niitä, joilla ei ole kiinnostusta yrittää. Vapaamatkustajia löytyy aina. Emme kuitenkaan voi kaataa koko järjestelmää vapaamatkustajien takia.

Yhteiskunnassamme liian moni voi pahoin. Kansalaisistamme moneen 90-luvun lama jätti jälkensä. Moni menetti työpaikkansa, yrityksiä meni konkurssiin. Syytämmekö heitä siitä, että he ovat yrittäneet ponnistella parhaansa mukaan? Vähäosaisuus on siirtynyt sukupolvelta toiselle vain sen vuoksi, että yhteiskunnan turvaverkko on ollut liian isosilmäinen ja sen reunat ovat pettäneet.

On aika pyrkiä kaikkien yhteiskunnan jäsenten hyväksymiseen ja luopua syyllistämisestä, joka vain syventää pahoinvoinnin kierrettä. Syyllistämisen sijaan tulisi toimenpiteitä kohdistaa vähäosaisten tilanteen parantamiseen ja inhimillisen elämän turvaamiseen kaikille.

Leena Korhonen

YTM, sosiaalityöntekijä

Petra Malin

VTK, sosionomi (AMK)

Ylva Krokfors

VTL, sosiaalityön tutkija

Lea Sippola

YTM, sosiaalityöntekijä

Taija Laakso

YTK, sosiaalityön opiskelija

Satu Söderholm

VTM, sosiaalityöntekijä

Armi Lehto

YTK, sosiaalityön opiskelija

Satu Marja Tanttu

YTM, sosiaalityöntekijä