Lukijoilta: Yya-sopimus miehityksen vaihtoehto

Suursodan päätyttyä Stalin palasi 1948 neuvotteluyhteyteen Suomen kanssa samasta teemasta, kuin ennen talvisotaa. Suomea ei miehitetty itäblokin tavoin. Ainoana maana maailmassa Suomi pysäytti Neuvostoliiton suurhyökkäyksen kesällä 1944.

Voi pitää imartelevana, että Stalin keskitti koko maailmansodan suurimman tulivalmistelun Suomen ottamiseksi. Sen teho ylitettiin vasta Berliinissä.

Molotov totesi: ”Oli oikein, että emme miehittäneet Suomea. Siitä olisi tullut arpeutumaton haava. Ihmiset siellä ovat itsepäisiä. Hyvin itsepäisiä.” Sen he huomasivat jo talvisodassa.

Asiaan vaikutti suomalaisten suorittama laaja asekätkentä miehityksen varalta. Se olisi merkinnyt sissisotaa miehitysarmeijaa vastaan, ”ikuista” sabotaasia ja häirintää. Se paljastui osoittaen suomalaispirujen lannistumattomuuden.

Helpommalla päästiin sopimuksella. Syntyi yya-sopimus, josta tuli Suomen ”Magna Carta” Kylmän sodan ajaksi.

Tämä ”ystävyys-, yhteistoiminta- ja avunantosopimus” palautti Suomen autonomian tapaiseen asemaan, jossa ystävä jopa saneli hallitusratkaisuja.

Se oli myös naamioitu sotilassopimus. Sen mukaan Suomi tarvittaessa Neuvostoliiton avulla torjuu Saksan ja sen liittolaisten tulevan hyökkäyksen. Se oli pakkotilanne. Suomella oli oltava uskottavat puolustusvoimat ja siihen löytyi näyttöjä jo sodasta.

Suomen sotaharjoituksissa hyökkääjän oli tultava aina lännestä. Kekkosen johdolla yya-sopimus sai tärkeän lisäyksen: Vain Suomen pyynnöstä ”apua” annetaan.

Tämä oli puolueettomuuden ja itsenäisyyden henkireikä, jolla puolustauduttiin ”suomettumispuheita” vastaan. Suomessa lähdettiin siitä, että sitä pyyntöä ei ikinä tule.

Stalin suostui muotoiluun saadakseen sopimuksen jääräpäisten suomalaisten kanssa, mutta tiesi ”auttavansa” pyytämättä, jos tilanne aktualisoituisi.

Suomi esiintyi puolueettomana maana, mutta lännessä sitä pidettiin Neuvostoliiton löysänä satelliittina, jonka asema parhaimmillaan ymmärrettiin.

Suomen ja Kekkosen johdolla Saatiin ETYK-kokous 1975 Helsinkiin.

Puolustusvoimain komentaja marskin ritari ja huippumatemaatikko Yrjö Keinonen luuli, että sanat ovat kuin numerot, tarkoittavat mitä ilmaisevat. Hän piti puheen, jossa totesi Suomen armeijan pystyvän vastarintaan, kunnes ”apu” idästä saapuu. Kaikki oli siis hänestä hyvin.

Syntyi skandaali. Hänen oli kiemurreltava irti neutraliteetin romuttavista sanoistaan.

Professori Jouko Siipi kirjoitti kirjan ”Puna-armeijan etuvartio” (Suomi). Se oli faktaa, mutta hänet julistettiin päähän haavoittuneeksi mielisairaaksi. Suomi siis tasapainoili idän ja lännen välissä, onnistuneesti.

Varusmiehenä kuuntelin kapteeni Martti Oliver Bruunin luentoa, jossa hän kaiketi yritti motivoida poikia maanpuolustukseen, sen mahdollisuuteen ja tarpeellisuuteen ohjusten aikanakin. Yya-sopimus oli hänestä monitulkintainen.

Pinnan allahan pelättiin vain idästä tulevaa hyökkäystä. Siitä ”kapu Brown” totesi Suomen pystyvän tekemään itsestään ”liian kalliin palan” hyökkääjälle. Se oli pötyä, jonka hän itse ilmeisesti uskoi kokeakseen toimintansa mielekkääksi. Sota opetti Neuvostoliiton niin halutessaan uhraavan omaa verta loputtomasti. ”Mitäs sitten tehdään, kun tulee se yhdestoista?” kysyi Lahtinen, koska uljas suomalainen vastasi kymmentä venäläistä. Sodat ratkeavat lopulta poliittisiin suhdanteisiin. Ne pelastivat viime kädessä Suomenkin itsenäisyyden ylivoiman edessä.

Matti Hurme

Vaasa

Kommentoi