Lukijoilta: Veroilla on tehtävänsä

Millaisessa yhteiskunnassa sinä haluat asua ja elää? Sellaisessa, jossa jokainen joutuu ostamaan elämälleen välttämättömimmät palvelunsa itse, vaikka varaa ei olisi, vaiko sellaisessa, jossa pidetään huolta kaikkein heikoimmassakin asemassa olevista?

Veroprosentin nosto oli pelastusliike Vaasan kaupungilta, kun mm. lomarahoja leikannut kiky-sopimus ja valtion veronalennukset näyttivät uhkaavan kaupunkimme itsemääräämisoikeutta. Valtuuston lakisääteinen velvollisuus on saada kuntatalous tasapainoon, muuten valtio tekee sen.

Muistammehan toki, että kiky-sopimus ja veronalennukset ovat oikeistopuolueiden hallituksessa tekemiä ratkaisuja.

Erityisesti kokoomus on viime aikoina toitottanut, että veronkorotus olisi jonkinlainen helppo ratkaisu jossa ”kädet ovat syvällä kuntalaisten taskuissa”.

Vasemmistossa veronkorotuksia ei erityisesti haluta, mutta jos vaihtoehtona on leikata palveluista, on maltillinen veronkorotus huomattavasti oikeudenmukaisempi ratkaisu.

Kuntavero on tasavero vain periaatteessa, koska erilaisten verovähennysten ansiosta pienituloisimmat maksavat pienempää prosenttia kuin suurituloiset.

Veronmaksajain keskusliiton mukaan Suomessa kunnallisveroa maksetaan keskimäärin vasta vajaan 15 000 euron vuosituloista. 25 000 euron tuloilla veroprosentti on noin 10 ja 38 000 euron tuloilla 16. Verojen maksussa otetaan siis aina huomioon tulot, toisin kuin palvelujen leikkauksissa.

Koulukirjojen riittävyys, katujen kunnossapito, leikkipuistojen huolto, vanhusten palvelut ja uimahallilipun hinta. Peruspalvelut koskettavat kaikkia asukkaita varallisuuteen katsomatta.

Kun näistä leikataan, tai maksuja korotetaan, ei perheiden ja asukkaiden tulotasoa huomioida. Toimivista palveluista hyötyvät kaikki.

Koska kuntalaki edellyttää alijäämän kattamista vuoden 2020 loppuun mennessä, ei veroprosentin nostolle ollut valtuustossa juuri vaihtoehtoja. Varsinkaan kun Susanna Kosken (kok.) esitys siitä, ettei prosenttia nostettaisi lainkaan, ei sisältänyt minkäänlaisia ehdotuksia siitä, miten alijäämä olisi muuten katettu.

Kaupungin tehtävä on tehdä taloudellisesti, sosiaalisesti ja ympäristöllisesti kestäviä ratkaisuja. Verojen kiristäminen on vain harvoin perusteltua. Siksi se ei ole kenenkään erityistoive, eikä nostoa kannateta heppoisin perustein. Veronalennukset puolestaan kuulostavat kuntalaisen korvaan aina kivalta ja siksi kokoomus sitä mielellään väläytteleekin aina tilaisuuden tullen.

Veroilla on kuitenkin tärkeä tehtävänsä turvata kaupungin toimintaedellytykset. Jokainen voi itse miettiä kuinka kalliiksi kuntalaiselle tulisi, jos meilläkin maksettaisiin itse koulut, kouluruoat, terveydenhuollon todelliset kustannukset jne. Silloin vasta kuntalaisten taskuilla oltaisiinkin. Erityisesti pienituloisimpien ja niiden, jotka eniten tukea ja apua tarvitsisivat.

Aino Akinyemi (vas.)

kaupunginvaltuutettu,

eduskuntavaaliehdokas

Vaasa

Kommentoi




  • Pääkirjoitus: Vanhan Vaasan sairaala näyttää hyvää esimerkkiä, vaikka osin lain sanelemana

  • Pääkirjoitus: Huumeilla surulliset seuraukset, ongelmaan tartuttava pian

  • Pääkirjoitus: Susien pyyntilupia tarvitaan, mutta vain vahvoin perustein