Lukijoilta: Uskonnollinen, uskonnoton?

Perinteet on hyvä säilyttää! Tämä on viesti, joka lukee rivien välissä ja julkisenakin esitettään nyt kun esimerkiksi puolustetaan kirkkoa koulun joulujuhlien juhlimispaikkana.

Mitä on perinne? Miksi se yleensä liitetään uskonnollisuuteen? Kulkevatko siis uskonto ja perinne käsi kädessä? Oikeasti? Tätä kai voinemme miettiä? Jos uskontoon liitetään perinne, mitä kaikkea siitä perinteestä sitten löytyykään? Vain hyviä asioitako?

Meidän ihmisten elämä ei suju tasapuolisesti. Meidän monen perinnössä on raskaita taakkoja, joihin surullisesti liittyy suuressa määrin myös uskonto suvaisemattomuudessaan.

Kerron: Minun läheiseni joutui Hennalan vankileirille, koska taisteli sillä puolella, jota kirkko, mitä tulee osiltaan sen toimijoihin, ei vieläkään, ei tänä päivänäkään suvaitse. Siitä suvaitsemattomuudesta kertovat kirkkomaiden ylpeät patsaat, joille lasketaan sinivalkoiset seppeleet muistutukseksi valkoisista voittajista. Voittajista, joita suuri osa uskovista pitää yhä suuressa kunniassa, koska he näiden näiden ihmisten mielestä ainoaa oikeaa aatetta kannattivat ”koti, uskonto, isänmaa” -kieltä puhuen, vaikka hirveitä tekoja tehtiin molemmin puolin.

Kun kuljen tällaisen tuoreella seppeleellä kukitetun patsaan ohi, huokaisen surullisena: ”Antaisivat nyt jo olla, koska niin raakoja, pahoja asioita tehtiin molemmilla puolilla, tässä samassa maassa.”

Se ei ole seppeleen paikka. Se on ahdistavaa, surullista, ihmisten lokeroimista. Niin, tässä asiassa ahdistavinta ja pahinta on se, että nämä patsaat ovat kaiken lisäksi siinä uskonnollisessa ympäristössä. Onko se perinne?

Mummoni kävi paljon kirkossa. Hän kertoi joskus miten pappi oli saarnassaan kehottanut heitä, joiden ei ole hyvä olla tässä Suomen maassa, menemään Neuvostoliittoon. Mummo koki asian ahdistavana. Hänen oma miehensä oli taistellut sillä ”väärällä” puolella, sillä puolella, jonka kannattajat monesti halusivat vain ja ainoastaan oikeutta maahan... Sillä ”synnillisellä”, vaikka kukaan ei tiedä mitä paappa edes ajatteli uskosta.

Aikanaan mummo joutui vanhainkodille. Se on varmaan jokaiselle vanhukselle jo sinällään raskas asia.

Mummo sopeutui, odotti iltapäivällä Kauniita ja rohkeita televisiosta, viihtyikin jotenkin telkkaria katsellen, lukien hengellisiä kirjoja, laulaen kauniilla äänellään virsikirjasta virsiä. Kunnes tuli päivä jolloin mummo halusi, että telkkari viedään pois.

Sen katsominen ja varsinkin Kauniit ja rohkeat -sarjan seuraaminen oli syntiä.

Asia tuli niin äkkiä, että ei voinut tehdä kuin johtopäätöksen, että joku vierailija oli niin mummolle sanonut. Mummo ei halunnut helvettiin, televisio vietiin pois. Mummo muuttui, tärkeä asia oli otettu häneltä pois.

Rakkaalla läheiselläni oli ongelma alkoholin suhteen. Hän sai asiaan pelastuksen uskon kautta. Mutta vain hetkeksi. Vaikka hän ei juonut, tupakasta pääseminen oli vaikeaa, eikä hän itse kokenut sitä muutenkaan asiaksi, joka olisi joku kynnyskysymys.

Yhteisö, johon hän oli liittynyt, kuitenkin teki siitä läheiselleni kynnyskysymyksen. Tuli nuhtelua, usein. Rakas läheiseni pahoitti mielensä, ei mennyt enää tilaisuuksiin. Korkki aukesi. Hän jäi kovin yksin.

Voisin kirjoittaa enemmänkin. Esimerkiksi voisin kirjoittaa sukupuoliseen syrjintään liittyvästä asiasta. Tässä kohdassa asia menee ehkä niin yksityisyyden puolelle, että en voi. Varmaan ei mahdukaan enempää palstalle. Totean vain, että uskonnon ja Raamatun nimissä on tehty ja tehdään kovin paljon myös ihmistä rikkovia pahoja asioita. Ei sallita, ei hyväksytä, ei suvaita, asetutaan toisen ihmisen yläpuolelle syystä ja toisesta.

Ajattelen, että meitä on paljon, joille lähimmäisen rakkaus on se kaikkein tärkein pointti suhteessamme hengellisyyteen, mitä se ikinä kenenkin kohdalla onkaan. Että katsomme eniten ihmistä, emmekä vain risti käsiämme taivaan suuntaan. Että tärkeintä on se, eheytämmekö vai rikommeko toista ihmistä vetoamalla kirjaan, jota tulkitsemme myös oman mieltymyksemme mukaan.

Ei ole mielestäni oikein puhua uskonnollisista ja uskonnottomista. Meitä siitä väliltä on paljon. Jana on pitkä.

Itse puhun esimerkiksi usein elämän antajasta. Tämän ainutkertaisen elämän antajasta joka ei luokittele, ei ole suvaitsematon, ei osoittele sormi mustana kohtia kirjasta, jonka totuudesta emme voi olla varmoja.

Pidetään lasten joulujuhlat koululla. Se ei ole tunnustuksellinen paikka. Niissä juhlissa on hyvä olla. Meidän kaikkien, koko sen janan mitalta.

Kulkija

Julkaisemme kirjoituksen poikkeuksellisesti nimimerkillä

Kommentoi