Lukijoilta: Tarkoitushakuista verokeskustelua

Verotus herättää suurta intohimoa. Veropopulismi saavuttaa huippunsa tulo- ja verotilastoja julkaistaessa. Kaava toistaa itseään: päivitellään tulojakauman epätasaisuutta mutta maksettujen verojen määrästä ei keskustella. Ylimmän promillen varallisuuden ei pitäisi olla suurin huolemme.

Suomen verojärjestelmän yksi suurimmista haasteista on saada uutta yrittäjyyttä ja yrityksiä kasvamaan. Tämä vaatii yrittäjäriskin ymmärtämistä.

Yrittäjäriski ja sijoittajariski eivät ole sama asia. Yrittäjä sijoittaa omia ja muidenkin varoja yritystoimintaan. Omaan yritykseen sijoitettujen varojen muuttaminen rahaksi on jotain aivan muuta kuin pörssiosakkeiden tai rahastosijoitusten realisointi.

Yritystoiminnalle keskeistä on, että verotus on ennakoitavaa ja johdonmukaista. Poukkoileva veropolitiikka luo epävarmuutta sekä vaikeuttaa liiketoimintaa ja investointien suunnittelua.

Verotuksella voidaan kannustaa investoimaan, mutta ei määräänsä enempää. Investointeihin vaikuttavat erityisesti yrityksen tuloskunto, kansantalouden näkymät ja toimialan ennustettu kysyntä.

Yhteisöverokantaamme voidaan pitää tällä hetkellä kilpailukykyisenä. Listaamattomissa yhtiöissä yrittäjä katsoo yrityksen ja yrittäjän maksamaa veroa kokonaisuutena. Vaikka yhteisövero olisi kilpailukykyinen mutta osinkoverotus korkea, verotus ei kannusta yrittäjyyteen.

Kun voittoa verotetaan sekä yhtiön että osakkaan tasolla, on kyse kahdenkertaisesta verotuksesta. Listaamattomien yritysten osinkoverotuksen huojennus pienentää kaksinkertaista verotusta ja kannustaa yrittäjyyteen ja kasvuun.

Valtaosa suomalaisista yrityksistä on pieniä, jotka maksavat omistajilleen alle 30 000 euroa osinkoa. Tämän unohtaminen keskustelussa vaikuttaa tarkoitukselliselta.

Jos ylimmän promillen tulojen seurauksena suurimmalta osalta yrityksistä viedään verokannuste kasvuun, seuraukset ovat kansantaloudelle vakavat.

Kannattaa tarkkaan miettiä, halutaanko harjoittaa ylimmän promillen tulontasausta työllistävien yritysten tulevaisuuden kustannuksella.

Listaamattomat yritykset ovat tällä vuosituhannella luoneet yrityssektorin työpaikat. Jos verotus rankaisee yrittäjäriskistä, voimme unohtaa yritysten roolin työllisyystalkoissa. Verojärjestelmässä tulisi siirtää painopistettä työn ja yrittämisen verotuksesta välilliseen verotukseen.

Jyrki Mäkynen

puheenjohtaja

Suomen Yrittäjät

Kommentoi