Lukijoilta: Tahdon oikeuttaa toimeni, enkä halua tuntea syyllisyyttä

Henkilökohtainen suhde ilmastonmuutokseen saattaa muodostua tiedostamatta ja se voi perustua ajatukseen: Tahdon oikeuttaa toimeni, enkä halua kokea syyllisyyttä.

Jos näin on, niin alamme etsiä perusteita, jotka tukevat näkemyksiämme ja elämäntapaamme. Tällöin on olemassa vaara, että joudumme saman ilmiön alaisiksi, kuin tupakoitsija, joka ei halua luopua tavastaan. Hän torjuu kaikki lääketieteelliset tosiasiat ja viittaa ”enoonsa”, joka tuprutteli kaksi askia päivässä sairastamatta päivääkään ja kuoli vasta täytettyään sata vuotta.

Hän ei valehtele, koska niin voi käydä yksittäisen ihmisen kohdalla, mutta onko juuri hän se poikkeustapaus, sitä sopii epäillä.

Keskustelu ilmastonmuutoksesta voi ajautua samoille raiteille. Inhimillisesti ottaen on vaikea luopua elämäntavoista, harrastuksista, matkoista ja nautinnoista, joihin on tottunut, ja jotka kokee oikeutetuiksi.

Olemassa oleva ilmastonmuutos kaikkine ilmiöineen kuitenkin kyseenalaistaa nämä oikeudet. Tätä emme halua kuulla, jatkamme elämää entiseen malliin, mutta tarvitsemme ”enon”, johon tukeutumalla vältämme syyllisyyden tunteet.

Enoksi kelpaavat kaikki ne ”tieteentekijät”, jotka kyseenalaistavat koko ilmastonmuutoksen, tai ainakin häivyttävät ihmisen osuuden olemattomiin. Yksi sadasta tieteentekijästä saattaa olla kaivattu ”eno”, muut yhdeksänkymmentäyhdeksän ovat sitä mieltä, että ilmastonmuutoksessa näkyy ihmisen tuhoisa kädenjälki, eikä ilmastonmuutosta voi minkään argumentin nojalla kyseenalaistaa.

Meille itsellemme jää valinta siitä, mitä haluamme kuulla.

Markku Laitinen

Pietarsaari

Kommentoi