Lukijoilta: Suomen Salpa – Salpalinja

Talvisota päättyi 13.3.1940. Suomen puolustus oli romahtamaisillaan. Neuvostoliitto ei onnistunut tavoitteessaan miehittää Suomi ja se taipui rauhaan pelätessään Englannin ja Ranskan joukkojen väliintuloa.

Moskovan rauhansopimuksessa Suomi joutui luovuttamaan mm. Karjalan Kannaksen Viipuri mukaan luettuna. Näin vastaisuudessa mahdolliselle hyökkääjälle avautuisi helposti koko eteläinen rantamaa. Siksi heti sodan päätyttyä ylipäällikkö, marsalkka Mannerheim antoi käskyn suunnitella ja rakentaa vahva puolustuslinja vastaisen varalle.

Tehtävään määrättiin kenraalimajuri Edvard Hanell. Hän sai avukseen uudelle rajalle vedetyn kenttäarmeijan.

Mannerheimin ensimmäinen vaatimus oli kantalinnoittaa Klamila–Taavetti-linja mitä pikimmin. Suunnitelma ensimmäiselle vuodelle oli yhtenäisen puolustuslinjan rakentaminen itäisen Suomenlahden saarilta Luumäen Kivijärven alueelle. Edelleen pääasiassa Saimaan vesistöön tukeutuen asemat Kivijärveltä Pielisen vesistöön sekä tiesuuntien sulkeminen tukikohdilla Pielisen ja Sallan välillä.

Linnoitusketjusta käytettiin eri aikoina nimiä Suomen Salpa ja Salpa-asema. Nykyisin vakiintunut nimi on Salpalinja.

Alkoi tukikohtien ja niihin liittyvien linnoitteiden sijainnin suunnittelu. Varsinaiseen rakentamiseen päästiin loppukeväästä. Työvoimana oli rintamalta vedettyjä kenttäarmeijan joukkoja sekä palkattua työvoimaa omasta maasta ja urakoitsijoita.

Rakentajat olivat suureksi osaksi kaupunkiväestöä, koska maaseudun ihmiset tarvittiin maanviljelystöissä. Myös kotiseutunsa jättämään joutuneita evakkoja työllistettin. Avuksi tuli myös rakentajajoukko Ruotsista, SAK (Frivilliga Svenska Arbetskåren) käsittäen noin 900 miestä työkoneineen. Heidän työaikansa jäi lyhyeksi, mutta he jättivät lahjoituksena huomattavan kone- ja työkalumäärän.

Kiivain rakennusvaihe käsitti kesäkuuhun 1941 ja uudelleen Neuvostoliiton suurhyökkäyksen alettua kesäkuusta 1944 saman vuoden syksyyn. Parhaimmillaan työmaa käsitti noin 35 000 miestä. Heitä muonitti parituhatta lottaa. Työmaasta tuli suurin Suomessa kautta aikain. Puolustusvoimat huolsi ja kunnosti laitteita kylmän sodan aikana aina 1980-luvulle saakka.

Puolustuslinja ulottui lopulta aina Savukosken alueelle 900 kilometrin pituisena. Vuoden 1944 loppuun mennessä oli rakennettu 728 teräsbetonikorsua ja noin 3 000 kenttälinnoitetta taisteluhautoineen. Edelleen vajaa 400 000 estekiveä, joka painoi 3 tonnia. Niistä syntyi yli 200 kilometriä panssariestettä useammassa rivissä.

Keskimääräinen teräsbetonikorsu, joka käsitti majoitustilat sekä ampumasuojat konekiväärille ja/tai suora-ammuntatykille tarvitsi 250 tonnia sementtiä eli 5 000 kappaletta 50 kilon sementtisäkkiä. Terästä tarvittiin 45 tonnia. Useimmissa oli myös 10 tonnia painava teräskupu katolla tähystystä ja tulenjohtoa varten. Laskettiin, että korsun 2,1 metriä paksu katto kesti 500–1 000 kilon lentopommin täysosuman. Tällaiset korsut varustettin ilmanvaihtojärjestelmillä suodattimineen, lämmityslaitteilla, kaivoilla ja viemäröinnillä unohtamatta keittiöliesiä ja kuivakäymälöitä.

Lisäksi rakennettiin luolia suoja-, varasto- ja huoltotiloiksi sekä linnoitustykistön asemia.

Salpalinjan kokonaiskustannukset olivat noin 2,5 miljardia silloista markkaa.

Salpalinjan laitteet omistaa Valtiovarainministeriö, joka on antanut huolenpitovastuun Senaattikiinteistölle. Se tilasi Museovirastolta Salpalinjan kokonaisinventoinnin, mikä suoritettiin vuosina 2009–2012.

Internetin hakupalvelut tarjoavat paljon tietoa. Salpalinjan salat -blogikirjoitus tarjoaa yksityiskohtia mukavina kokonaisuuksina. Retkipaikka on mainio portaali tutustua alueeseen.

Itse Salpalinjalla on lukuisia kohteita, joissa voi käydä.

Luumäen Askolassa 6-tien varrella on kunnostettu joitakin puolustuslaitteita ja kiviesteitä. Läheisen entisen Luumäen motellin länsipuolella on eräs erikoisuus; padotus, josta voidaan laskea Kivijärven vedet Salpausselän läpi Kaakkois-Suomen alueelle vaikeuttamaan vihollisen liikettä. Tulvitus toteutettiinkin Päämajan käskystä heinäkuussa 1944 NL:n suurhyökkäyksen aikana.

Etelässä on kaksi museoaluetta. Vt 7:n tuntumassa Virolahdella on Bunkkerimuseo ja Miehikkälässä Salpalinjamuseo.

Ehkä paras tapa tutustua Salpalinjaan on osallistua juhannuksen jälkeisenä viikonloppuna Salpavaellukseen. Tänäkin vuonna järjestetään kolme, 1–3 päivää kestävää opastettua vaellusta.

Salpalinjassa ei koskaan taisteltu. Voidaankin arvioida sen ennaltaehkäisevää merkitystä uuden hyökkäyksen varalta. Jo syksyllä 1940 Neuvostoliitto oli keskittänyt Karjalan Kannakselle kaksinkertaisen hyökkäysvoiman Talvisotaan verrattuna.

Puolustuslaitteiden taistelukestävyyttä testasivat kuitenkin neuvostojoukot syksyllä 1944 aselevon jälkeen tunkeutuessaan Kuusamoon. Ne räjäyttivät korsuja vaihtelevalla menestyksellä. Jäljet ovat nähtävissä tänäkin päivänä.

Valvontakomissiossa vuonna 1945 Neuvostoliitto vaati Salpalinjan laitteiden hävittämistä, mutta Yhdysvallat ja Iso-Britannia torjuivat vaatimuksen.

Hyvästä syystä Salpalinja on tänä Suomi 100 -juhlavuonna ehdolla Itsenäisyytemme monumentiksi.

HEIKKI HULKKONEN

Kankaanpää

Kommentoi