Lukijoilta: Samettijäätelöä ja muita keskikaupungin herkkuja

Lapsena kävimme pari kertaa vuodessa herkuttelemassa Vaasan Sokoksella eli Sokkarilla. Eihän sitä nyt sen useammin viikkorahaa ollut tuhlattavaksi.

Alakerrassa Vaasanpuistikon puoleisella seinustalla isojen ikkunoiden alla oli jäätelökioski. Korkean tiskin takana myytiin suurta herkkua, samettijäätelöä. Se oli pehmeää ja maistui voimakkaasti vaniljalta. Nykyään sitä kutsutaan pehmikseksi ja sitä myydään valtateiden parkkipaikoilla pakettiautosta tehdyn myyntikärryn sivuikkunasta.

Sokoksella oli myös, nykymittapuun mukaan pieni elintarvikeosasto. Nyt sitä kai kutsuttaisiin Saleksi, jos Vaasassa vielä olisi Sokoksen tavaratalo. Tuohon aikaan elintarvikeosaston ei tarvinnut olla kovin suuri pinta-alaltaan, kun kaikki tarvittava löytyi myös ruutukaava-alueen pikkukaupoista, hallista tai torilta.

Torimummoilta kävin oman mummani kanssa ostamassa perunoita ja punajuuria, ehkä porkkanoitakin. Ostokset mitattiin puisilla kapoilla. Talvella oli kaupan kalaa.

Maitoa ostettiin omaan hinkkiin Liisa Koskelta, Hovioikeudenpuistikolta. Joskus 1960-luvun lopulla tulivat muoviset ja herkästi vuotavat maitopussit.

Kosken siirtomaatavarakaupasta löytyi maidon lisäksi eksoottisempiakin herkkuja. Liikkeessä tuoksui voimakkaasti kahvi. Jauhettiinhan se pavuista asiakkaan nähden, pussiin sekin. Eipä tainnut olla kahvi useinkaan tarjouksessa.

Lihaherkkujen myyntipaikka oli Vaasan kauppahalli. Enemmän hallissa kyllä haisi kalalta.

Oma suosikkimme oli V. Nymanin lihatiski hallin keskellä. Nymanin maksamakkara oli herkkua, samoin lauantaimakkara. Sen kyytipojaksi myi viereinen kauppias italiansalaattia.

Nymanin tuttu naismyyjä tapasi antaa joskus pikkupojalle kaupanpäällisiä. Hän kääri valkoisen paperin sisään kaksi nakkimakkaraa. Hän kai oletti, että olisin ollut kovastikin kiitollinen.

Tuohon aikaan ei nakkimakkara kuulunut suuriin herkkuihini, joten lapsellisen umpirehellisenä totesin hymyilevälle myyjälle, että ”kyllä äiti ne sitten kotona syö.”

Kommentoi