Lukijoilta: Ruokateollisuudelle välillä kiitostakin

Fosfori on elämällemme välttämätön raaka-aine. Se osallistuu soluissamme energia-aineenvaihduntaan ja happo-emäs–tasapainon säätelyyn. Fosforia on etenkin luissa. Varsinkin lasten ja nuorten sekä odottavien ja imettävien äitien pitäisi saada sitä hampaiden ja luuston kehityksen vuoksi.

Lapsena ollessani neuvottiin paistetut silakatkin syömään ruotoineen päivineen, koska siitä saisi fosforia ja se parantaisi näkökykyä. Se nyt oli ehkä yhtä pätevä neuvo, kuin syödä hiukan homehtunutta leipää, koska se kehittäisi lauluääntä. Ainakin se oli säästäväistä. Ja tulipahan veisatuksi kovaa ja korkialta, homeella tai ilman.

Fosforia ja kaliumia näyttää ravintoaineissa olevan sitä enemmän, mitä maukkaampia ja terveellisempiä ne ovat. Tässä piileekin ansa, sillä keinotekoisesti ruoka-aineisiin lisätty fosfori ei olekaan niin terveellistä, kuin luulisi.

Elintarvikkeisiin lisätään fosfaatteja, koska ne muuttavat lihan rakennetta ja sitä kautta sen käytettävyyttä. Se myös auttaa sitomaan vettä, joka painaa tuotteessa osansa, mutta on halvempaa kuin itse liha. Näin siis lihatuotteen kilohinnassa onkin osa vettä.

E-koodein ilmaistuja fosfaatteja on yli 20. Sekään ei ole koko totuus, sillä lisäainekoodit, kuten yleisimmät fosfaattikoodit E450 ja E451, sisältävät useita eri fosfaatteja. Esimerkiksi edelliseen kuuluvat dinatriumdifosfaatti, trinatriumdifosfaatti, tetranatriumdifosfaatti, dikaliumdifosfaatti, tetrakaliumdifosfaatti, dikalsiumdifosfaatti ja monokalsiumdifosfaatti. Siis seitsemää eri fosfaattilajia.

Perusterve henkilö sietää lisättyä fosfaattia ja muitakin lisäaineita aika hyvin, koska harvapa sentään syö leikkeleitäkään päivittäin oikein pakettikaupalla. Lisätty fosfori on kuitenkin sikäli katala lisäaine, että se menee verenkiertoon lähes sellaisenaan. ”Luonnollisesta fosforista”, kuten vaikkapa pähkinöistä tai punajuuresta saadusta, imeytyy vain runsas puolet. Näistä on vaikeampi saada fosforia liikaa, kuin lisätystä fosfaatista.

Perusterveelle henkilölle liiallinen fosforin saanti voi aiheuttaa mm. luun hajoamista eli osteoporoosia.

Munuaisen vajaatoimintaa sairastaville fosforin liikasaanti on suorastaan myrkkyä. Liikalihavuus ja siitä seuraavat verenpainetauti ja kakkostyypin diabetes rasittavat munuaisia ja saattavat johtaa niiden toiminnanvajaukseen, joten heille liiallinen fosforin ja proteiinin saanti ovat vakava terveysriski.

Viime aikoina lihanjalostajat ovat näköjään alkaneet ottaa fosfaattivaaran todesta. Kauppojen hyllyiltä on alkanut löytyä yhä enemmän leikkeleitä ja eineksiä, joiden tuoteselosteista ei löydy sanallisia fosfaatti-ilmoituksia tai niitä vastaavia E-koodeja. Koska erilaisia fosfaatteja ja niiden koodeja on kymmeniä, on niiden muistelu ja tuoteselosteiden tavaaminen työlästä. Niinpä tervehdinkin ilolla niiden, erityisesti eteläpohjalaisten lihatalojen menettelyä, jossa ne ilmoittavat jo pakkauksen päällekirjoituksessa: ”Ei lisättyä fosfaattia”.

E-koodein ilmaistut lisäaineet eivät sinänsä ole paheksuttavia tai pelottavia. Ovathan niitä suola ja sokerikin. Mutta niitäkin on ruokatavaroissa aivan liikaa. Suolan ja sokerin terveysvaikutukset – tai oikeammin sairausvaikutukset – ovatkin jo toinen tarina, kuten Kipling sanoi.

Veli-Pekka Isomäki

YTT, FM

Seinäjoki

Kommentoi