Lukijoilta: Raiskaukset ja maahanmuutto

Perussuomalainen vaasalainen kaupunginvaltuutettu Lauri Karppi syytti 4.1. ”kaikkia muita puolueita” huonosta maahanmuuttopolitiikasta. Esimerkkinä huonon maahanmuuttopolitiikan hedelmistä Karppi mainitsi neljä turvapaikanhakijoiden viime aikoina tekemää raiskausta.

Karppi väittää yhteiskuntamme muuttuneen turvattomaksi ja toteaa, että ”mitäs minä sanoin”.

Rikostilastot eivät kuitenkaan tue väitettä yhteiskuntamme muuttumisesta turvattomammaksi: Esimerkiksi yhteenlaskettu seksuaali- ja väkivaltarikollisuus on ollut huipussaan suunnilleen vuonna 2011 ja laskenut sen jälkeen. Samaan aikaan turvapaikanhakijoiden määrä maassamme on moninkertaistunut, mikä sopii huonosti väitteeseen, että ”huono maahanmuuttopolitiikka” aiheuttaa väkivaltarikoksia.

Väkivaltarikollisuuden hoitaminen maahanmuuttopolitiikalla – mitä Karppi ilmeisesti suosittelee – ei ole erityisen tehokasta. Voitaisiin sanoa, että lääkkeen sivuvaikutukset olisivat suuremmat kuin mahdollinen siitä saatava hyöty.

Ensimmäinen ongelma on tietenkin se, että valtaosa ulkomaalaistaustaisista ei ole epäiltynä väkivalta- tai seksuaalirikoksista, puhumattakaan että heidän syyllisyydestään olisi todisteita.

Esimerkiksi raiskauksista on syytetty erityisesti irakilaisia turvapaikanhakijoita, mutta heistäkin 98,7 prosenttia oli sellaisia, joita poliisi ei epäillyt mistään seksuaalirikoksesta (tilasto toukokuulta 2017). Tuntuisi kohtuuttomalta rankaista 99 prosenttia siitä, mitä yksi prosentti tekee.

Samoin tuntuu ikävältä, että turvapaikanhakijoita leimataan yleistäen raiskaajiksi. Toiseksi kantasuomalaiset tekevät absoluuttisesti enemmän raiskauksia, eli Suomessa on monin verroin todennäköisempää tulla kantasuomalaisen kuin ulkomaalaisen raiskaamaksi. Ulkomaalaissyntyisten suhteellinen osuus näistä rikoksista on suurempi, mutta absoluuttisesti siis kantaväestön.

Raiskaus on julma rikos, joka voi traumatisoida uhrinsa jopa loppuelämäksi. Sitä vastaan kannattaa taistella kohdennetusti eikä sohimalla umpimähkään ympäriinsä.

Hyvä esimerkki kohdennetusta toiminnasta on Raiskauksen määritelmä suostumusperustaiseksi -kansalaisaloite, joka saavutti viime vuonna 50 000 allekirjoituksen rajan ja on menossa eduskunnan käsittelyyn.

Tässä kansalaisaloitteessa puututaan mm. sellaiseen epäkohtaan, että raiskauksesta voi nykylain mukaan selvitä pelkillä sakoilla (rikosnimike ”seksuaalinen hyväksikäyttö”, rikoslain 20. luvun 5§).

Raiskauksia torjutaan parhaiten moniosaisella toimenpidevalikoimalla, jossa rangaistusasteikon tiukentaminen on yksi keino. Tärkeää on myös kannustaa uhreja tekemään rikosilmoitus, niin että rikokset eivät jää piiloon.

Me too -kampanjan tapainen puuttuminen seksuaaliseen alistamisen kulttuuriin on myös merkittävä. Kun seksuaalisen ahdistelun kynnys nousee, nousee myös raiskauksien kynnys.

Juha Tuomikoski

Vaasa

Kommentoi