Lukijoilta: Pohjolan energiapääkaupunki porskuttaa

Syysistuntokauden päivät ja illat ovat olleet täynnä mielenkiintoisia tapaamisia, edunvalvontaa sekä erinäisten strategisten hankkeiden eteenpäin viemistä.

Viime viikko alkoi Pohjoismaiden neuvoston syyskokouksen parissa. Uutena neuvoston jäsenenä valinta Kasvu ja kehitys Pohjolassa -valiokuntaan tuntui erityisen hyvältä muun muassa siitä syystä, että se luo uuden erinomaisen alustan ja areenan tuoda esiin ja edistää rajat ylittävää yhteistyötä erityisesti Merenkurkun – eli vanhan Vaasan läänin ja Västerbottenin – aluetta ajatellen.

Pohjoismaisten ystävien kanssa käytyjen keskustelujen aikana kiinnitin huomiota erityisesti kolmeen tärkeään ja mielenkiintoiseen kysymykseen.

Ensinnäkin, Norjan ulkopoliittisen instituutin johtaja Ulf Sverdrup totesi, että meillä on hyvät perusteet tehdä uusi Stoltenbergin raportti, joka viitoittaisi Pohjoismaiden tulevaa ulko- ja turvallisuuspoliittista yhteistyötä. Tästä olen täysin samaa mieltä.

Toinen tärkeä ja mielenkiintoinen aloite – joka helpottaisi suoraan ihmisten arkea – oli ajatus pohjoismaalaisesta sähköisestä reseptistä, joka olisi käytettävissä ja voimassa kaikkialla Pohjoismaissa.

Kolmanneksi haluan mainita omaa valiokuntaani koskevan aloitteen; nimittäin tavoitteen, jonka mukaan Pohjoismaista tehdään edelläkävijä merenkulun ja terminaalien sähköistämisessä ja siihen liittyvässä sääntelyssä.

Merenkurkun neuvoston puitteissa meillä on myös tavoitteena toimia tulevaisuudessa sähkölentokoneiden koealustana. Näen tässä valtavasti potentiaalia erityisesti Seinäjoen ja Kruunupyyn lentokenttien näkökulmasta. Tietenkin kaikki energia- ja ympäristöteknologiaan sekä erityisesti sähköistykseen liittyvä osaaminen ja edelläkävijyys ovat myös omiaan houkuttelemaan alueellemme esimerkiksi akkutehtaita.

Tiistaina Wärtsilän huikean 200 miljoonan investoinnin peruskiven muurauksen yhteydessä yleisölle kerrottiin myös erittäin merkittäviä ilouutisia siitä, kuinka Vaasasta avataan suora merirahdin reitti Belgiaan.

Niin Vaasa kuin Uumaja investoivat isosti satamiinsa ja mainittakoon, että SCA yksin investoi Ruotsin puolella noin 750 miljoonaa euroa uuteen tehtaaseen. Vaasan suurimmat yritykset investoivat tulevina vuosina yhteensä yli miljardin. Dynaamiset vaikutukset tulevat olemaan huikeita.

Lähes viikottain julkisuuteen tulee myös uutta tietoa siitä, miten Merenkurkun uusi laiva toteutuu hienojen yhteistyökumppaneiden kuten ABB:n, Wärtsilän, WE Techin, VEO:n, Danfossin ja monien muiden avulla.

Olin itse todella vaikuttunut ABB:n ainutlaatuisten Azipod-potkurien valmistusprosessista vieraillessani viime viikolla Vuosaaren tehtaalla. Eri tahot puhuvat nyt avoimesti ja ylpeydellä ”kelluvasta laboratoriosta”.

Pohjanmaan liitto on kuluneena vuotena toiminut niin vaalipiirimme omien maakuntien koordinaattorina kuin koko Länsi-Suomen vastaavana koordinaattorina. Viime viikolla viimeisen suurkokouksen isännöinnin yhteydessä päätimme kiinnittää huomiota erityisesti liikennejärjestelmien suunnitteluun ja tiehankkeisiin.

Pohjanmaan liiton hallituksen puheenjohtajana pidän säännöllisesti yhteyttä kaikkiin Suomen maakuntiin, mutta erityisesti jyväskyläläisten, tamperelaisten ja porilaisten ystäviemme kanssa me pohjalaismaakunnat voimme pitää huolta, että vahvistamme ja parannamme koko Länsi-Suomen tie- ja junayhteyksiä.

Viime päiviin on myös mahtunut kansainvälisten vieraiden tapaamisia eduskunnassa. Olen ollut mukana isännöimässä Euroopan parlamentin puhemiehen ja parlamentin kaikkien poliittisten ryhmien johtajia, Hongkongin opetuslautakuntaa sekä Japanin parlamentin Suomen ystävyysryhmää. Lisäksi löimme lukkoon eduskunnan tulevaisuusvaliokunnan tulevien kuukausien tutustumiskohteiksi kaksi Euroopan mielenkiintoisinta paikkaa: Cern ja Vaasa!

RKP:n kansanedustaja Vaasasta

Kommentoi