Lukijoilta: Pohjalaisen tietopohja ruotsin kielestä on vajavainen

Pohjalaisen päätoimittajan nuiva suhtautuminen ruotsin kieleen – ja ruotsinkielisiin – näyttää pehmenevän samassa tahdissa kuin puoluepoliittinen into pakostakin vähenee. Ainakin pääkirjoituksen otsikko 7. elokuuta viittaa siihen. Hyvä näin. Tietopohja näyttää kuitenkin olevan vajavainen.

Suomen määräyksissä on selvä ero kotimaisten ja vieraiden kielten välillä. Mikäli päätoimittaja olisi oikeassa, suomen kieli luokiteltaisiin vieraaksi kieleksi ruotsinkielisissä kouluissa Suomessa.

Päätoimittaja väittää, että laki kieltää kaksikielisen opetuksen antamista korkeakouluissa. Tämä ei myöskään pidä paikkaansa. Korkeakoulut saavat aika vapaasti antaa opetusta millä kielellä tahansa. Suomenkielisessä Vaasan yliopistossa annetaan opetusta myös mm. ruotsin ja englannin kielillä, vaikka suurin osa opetuksesta on suomenkielistä. Vastaavasti Åbo Akademissa ja Hankenissa annetaan opetusta mm. suomen ja englannin kielellä, vaikka suurin osa opetuksesta on ruotsinkielistä.

Oppilaitokset saavat myös kaikilla tasoilla kehittää yhteisiä opetusohjelmia, pääkielistä huolimatta. Niin tehdäänkin vaihtelevassa määrin, ja sitä voidaan kehittää vielä.

Oppilaitokset ovat lain mukaan joko suomen- tai ruotsinkieliset. On hyvin tärkeää, että nuoret hallitsevat peruskoulun jälkeen vähintään yhden kielen hyvin. Perheet saavat vapaasti päättää mitä koulua lapset käyvät. Suurin osa kaksikielisten perheiden lapsista käyvät ruotsinkielistä koulua. Ruotsinkielinen koulu ja yleensä vahva suomenkielinen muu ympäristö tekevät lapsista vahvasti kaksikielisiä. Siinä varsinainen rikkaus! Yksikielisten perheiden lasten koulunkäynti vaatii usein erittäin vahvaa muuta tukea, mikäli peruskoulua käydään toisella kielellä, mutta kyllä sekin onnistuu.

On haluttu ottaa oppilaiden ja opiskelijoiden edut huomioon kun oppilaitokset ovat joko suomen- tai ruotsinkieliset. Kaikki eivät ole kielineroja, mutta vahva tietopohja ja vahva ammattitaito ovat kaikille tärkeää.

Päätoimittaja väittää myös, että vapaaehtoinen ruotsin kielen opetus lisää mielenkiintoa kieltä kohtaan. Todellisuus ei vahvista käsitystä. Yleensä toivotaan, että nuoret oppisivat enemmän matematiikkaa ja luonnontieteitä. Mikäli päätoimittaja uskoo omaan reseptiinsä, hän suosittelee varmaan matematiikan ja luonnontieteiden vapaaehtoisuutta peruskouluissa ja lukioissa. Odotan jännityksellä päätoimittajan ulostuloa tässä asiassa.

Kokemuksen perusteella en oikein usko päätoimittajan tai Pohjalaisen jalomielisyyteen suhteessaan ruotsinkieliseen tai muihin vähemmistöihin. Aina voi oppia uutta jos haluaa. Ellei päätoimittaja ole käynyt esim. Åbo Akademissa, Hankenissa, Noviassa, Wasa teaterissa, Ritzissä, tai lukuisissa ruotsinkielissä kesäteattereissa, suosittelen lämpimästi tutustumista niihin.

Oikein harmittaa kun Pohjalainen niin turhan usein levittää ennakkoluuloja ja kannanottoja väärillä tai vajavaisilla tiedoilla ruotsinkielisistä, kuten yllä mainitussa pääkirjoituksessa. Siitä on haittaa koko Pohjanmaan kehityksen kannalta.

Anders Norrback

kansanedustaja (r.)

Ylimarkku

Kommentoi