Lukijoilta: Pienet asiat ja isot asiat

Keskustelu Suomessa tuntuu keskittyvän pikkujuttuihin, jotka voivat olla kiinnostavia, mutta joilla ei kokonaisuuden kannalta ole juurikaan merkitystä. Silti nämä pikkujutut valtaavat leijonanosan median sisällöstä ja, kun ne on kaluttu loppuun, ne heitetään pois ja vaihdetaan uuteen.

Alkuvuonna ulvottiin ikäihmisten hoitajamitoituksesta. On jopa väitetty, että kysymys ratkaisi kevään vaalit. Tiedä häntä – nyt ei asiasta puhuta mitään eikä hallituskaan aio esittää asiaan toimenpiteitä.

Nyt on keskiössä peliriippuvuus ja sitä kautta Veikkaus. Kysymystä lähestytään väitettyjen peliriippuvaisten vinkkelistä, joita sanotaan olevan noin 40 000. Olkoon luku oikea tai väärä, en parhaalla tahdollanikaan voi pitää koko asiaa siihen uhratun metelin arvoisena.

Seksirikokset ovat ilmeisesti ruttoepidemiaakin kauhistuttavampi uhka nuorisollemme, kun rivon jutunkin kertominen alaikäisen kuullen on ankarasti rangaistava rikos. Ja kyseinen vaara uhkaa sitä samaa nuorisoa, jonka jokapäiväisessä puheessa pilkun korvaa v-alkuinen sana.

Ilmeisesti lähes kaikki naiset ovat joutuneet ahdistelun kohteeksi ja melkein kaikki julkisuudessa olevat miehet ovat seksihirviöitä, jos mediaan on uskominen.

Maahanmuuton kauheutta on veisattu vuoden 2015 pakolaisaallon jälkeen. Tänne tuli noin 30 000 ihmistä, joista noin puolet on itse täältä poistunut. Tänne jääneet eivät heilauta tätä maata tippaakaan suuntaan tai toiseen, sanovatpa mäkyset sun muut persut mitä tahansa. Tämä maa on sadassa vuodessa kestänyt yhden sisällissodan, kolme muuta sotaa, tukkukaupalla taloudellisia kriisejä jne. ja nyt väitetään pienen, reilusti alle prosentin suuruisen pakolaisjoukon järkyttävän yhteiskuntamme perustuksia. En minä ainakaan ole kokenut elämässäni mitään muutoksia tuon sakin vuoksi. Turvallisuuteni ei ole järkkynyt eikä verotukseni noussut.

Isis-vaimoja tai -lapsia en viitsi edes mainita. Listaa ”muka tärkeistä asioista” voisi jatkaa loputtomiin.

Toisaalta en ole havainnut, että kukaan olisi halukas edes vakavasti keskustelemaan maamme tämän hetken ja tulevaisuuden todella suurista kysymyksistä. Ilmeisesti pidämme itsestään selvänä, että kaikki menee hyvin. Vaan kun ei mene!

Maatammehan elättää nk. keskiluokka, johon kuuluu noin 75-80 prosenttia väestöstä ja sen näkymät ovat synkät. Perusduunaripariskunta, jossa molemmat käyvät töissä, elää toki, mutta ei vaurastu. Kun kaikki ansiot menevät elämiseen, ei edes oman asunnon hankkiminen ole realistista. Ilman toivoa vaurastumisesta ei myöskään ole tukevaisuudentoivoa – paitsi sitten ehkä toisessa elämässä. Tässä sitä keskustelun aihetta olisi.

Olen koko ikäni uskonut yksityiseen yritteliäisyyteen ja markkinatalouteen eikä minusta saa sosialistia tekemälläkään. Toisaalta rajat ylittävä hillitsemätön kapitalismi on yhtä julmaa pienelle ihmiselle, kuin sosialismikin. Emmekö näe muutosta ympärillämme? Muutosta, joka johtaa siihen, että kohta kauppa määrää, mitä saamme ostaa eikä niin, että me valinnoillamme määräisimme, mitä kauppa myy. Katsotaanpa Vaasan toria. Sieltä ei suurennuslasillakaan kohta löydä muuta kuin isoon ketjuun kuuluvaa kauppaa. Rewell Centerkin on täynnä suurten firmojen paikallispäätteitä. Jäljellä ei taida kohta olla muita kuin hallissa Ruotsalan kalakauppa ja Löfmarkin lihapuoti.

Media voisi ohjata keskustelua, jos sitä haluttaisiin. Jotenkin tuntuu, ettei analyyttistä keskustelua edes toivota, kun siitä ei oikein saa viihdettä.

Meillä on vielä mahdollisuus vaikuttaa tulevaisuuteemme. Keskitytään olennaiseen. Koiran pitää heiluttaa häntää eikä hännän koiraa.

Matti Jaakkola

varatuomari

Mustasaari

Kommentoi