Lukijoilta: Perinteetön joulu – ja kuinkas sitten kävikään

Olen niin pulassa. Tänä vuonna jouluntulo on aikaisempaakin enemmän harmaita hiuksia aiheuttava.

Nelilapsisessa perheessä, jossa suurin osa lapsista alkaa olla jo aikuisia, joulusäädön luulisi olevan pienin huolenaihe. Siinä, missä pikkuiset vielä vaanivat ikkunan takana lähestyvää joulupukkia ja ovat kirjoittaneet kolmemetrisen lahjatoivelistan, aikuisten kanssa yksi lahja per lurjus luulisi olevan helppo nakki ja joulunvietonkin olevan vapautunutta herkuttelua ja joutenoloa.

Juu. No ei ole.

Minä olen se, jolle jouluaatto on ollut aina vuoden tärkein juhlapäivä ja sen vietto ikiaikaisesti samoin juhlamenoin pyhää. Totuus on siis ollut sitä, että ravaan sekuntikellon kanssa koko jouluaaton lävitse, ja kaadun aattoyönä sänkyyn laskien, että vielä on kaksi juhlapäivää jäljellä toipumiseen.

Minä olen se, joka lasten pienenä ollessa kehitteli Tonttu Tomeran, joulupukin harvapäisen mutta kiltin tontun, joka saattoi hukata joulun alla hiippalakkinsa pihallemme ja joka kirjoitteli lapsillemme harakanvarpaitaan kiitokseksi, kun tonttulakki suurella ilolla löytyi ja vietiin tontulle kirjeen kera näkyvään paikkaan löydettäväksi.

Minä olen se, joka joko on hoitanut meille joulupukin tiettyyn kellonaikaan ovellemme koputtelemaan, tai piilottanut lahjasäkin sopivasti tiettyyn aikaan löydettäväksi.

Kunnes muutama vuosi sitten tapahtui kummallinen käänne.

Tajusin, että vouhkaamisessani ei ole mitään järkeä. Puolet aatostani oli mennyt siihen, että vahtasin kelloa, hermoilin, onko riisipuuro joulurauhanjulistuksen aikaan valmis, ehdinkö kyyneltyä Lumiukon parissa (no se taisi olla ainoa asia, minkä ehdin tehdä), oliko varmasti kaikilla hyvä ja jouluinen mieli, enhän polttanut joulutorttuja, olinko muistanut paketoida kaikki kuukausien aikana hommaamani lahjat, tykkäisivätkö kaikki niistä... lista oli loputon.

Kun tajunnan täräyttävän oivallukseni jälkeen avasin suuni, ja ehdotin, miten muuttaa aattoa, aviosiippani lähes hurrasi ajatukselle. Aikuiset poikani nyökyttelivät. Ja mitä teki teini-ikäinen tyttäreni? Hän sai kaikkien aikojen itkupotkuraivarit. Joulu on pyhä. Joulua ei saa muuttaa mihinkään.

Joulu on ainoa päivä, kun koko perhe on varmasti koolla ja lahjojen jakaminen niin, että kaikki ovat läsnä, on kaikista ihaninta. Sitä paitsi joulupukki on ”olemassa”, pitää olla! Ruokailua ei saa siirtää lahjojen jakoa aikaisemmaksi, koska ”meillä on aina ollut niin, että ensin on syöty ja sitten vasta on ihan kaikessa rauhassa jaettu lahjat!”

Vuosien varrella olin siis siirtänyt tiukkaakin tiukemmat jouluvaatimukseni tyttärelleni perinteeksi.

Olen niin pulassa. Juu. No en ole.

Ehkä juuri tänä iltana teen ensimmäisen (okei, kolmannen) joululistani asioista, jotka minun on muistettava vielä ennen aattoa.

Niin että tästä tulee kaikkien aikojen joulu. Eli siis lähes täsmälleen sellainen kuin kaikki edeltäjänsäkin.

Susanna Pajakko

Kommentoi




  • Pääkirjoitus: Vanhan Vaasan sairaala näyttää hyvää esimerkkiä, vaikka osin lain sanelemana

  • Pääkirjoitus: Huumeilla surulliset seuraukset, ongelmaan tartuttava pian

  • Pääkirjoitus: Susien pyyntilupia tarvitaan, mutta vain vahvoin perustein