Lukijoilta: Opitaan vanhoista virheistä

Hallitusneuvotteluissa on unelmoitu suurista hankkeista. Antti Rinteen (sd.) ajatuksena on ollut, että talouden raami ei saa olla nyt rajoitteena. Rinne on todennut, että menoja ei tarvitse leikata ja pysyviin menolisäyksiin käytetään merkittävästi lisää rahaa.

Huolissaan täytyy olla tulevan hallituksen talousstrategiasta. Hyvän nousukauden nyt ollessa huipussaan ja kahden hallituksen merkittävien säästötoimien jälkeen, tämän vuoden vaalikeskustelussa kukaan ei puhunut enää säästöistä. Vaalilupaukset liikkuivat miljardeissa.

Suomessa on pitkä perinne harjoittaa vahingollista suhdannepolitiikkaa. Syksyllä 1990 talouskuplan huipulla ennen eduskuntavaaleja lisättiin valtion menoja eduskunnan suosiollisella myötävaikutuksella. Suuret leikkaukset olivat edessä syvän laman aikana 1992–93.

Valtiovarainministeriö varoitti Nokian menestyksen huipulla ennen vaaleja 2007 talouden kestävyysvajeesta. Hallitusohjelmaneuvotteluissa kestävyysvaje muuttui kuitenkin jakovaraksi. Neuvotteluissa jaettiin 1,3 mrd€ erilaisiin hyviin tarkoituksiin. Talouden menestys haluttiin turvata sillä, että työllisyysasteen tavoitteeksi asetettiin 72 % ja pitkän tähtäimen tavoitteeksi 75 %. Talous romahti 2009 ja työllisyysaste laski. Talouden nousu alkoi vasta 7 vuoden jälkeen, kun maamme kilpailukyky oli palautettu kivuliain kiky-toimin.

Olemme jälleen suhdannekierron huippukohdassa. Ei siis ole lainkaan yllättävää, että nyt jälleen rahaa ollaan jakamassa hyviin tarkoituksiin.

Miten tällainen jatkuva virhearviointi on mahdollista? Syy on, että poliitikot käyttäytyvät kuin kuluttajat. Kun menee hyvin, kuvitellaan että menestys on ikuista. Kun menee huonosti, talouden realiteetit joudutaan ottamaan huomioon.

Juuri nyt hallitusneuvottelijoiden pitäisi ymmärtää, että julkisen vallan tehtävä on tasata suhdanteita. Hyvänä aikana säästetään, jotta huonona voidaan elvyttää ja turvata työpaikkoja.

Talouspolitiikka ei ole vaihtoehdotonta. Talouden tiukka raami ei estä poliittisten muutosten tekemistä vastuullisesti. Päätöksentekijöiden pitäisi keskittyä kahteen asiaan.

Käyttääkö julkinen valta verorahojaan tehokkaasti? Suomessa julkisten palvelujen kustannusseuranta on puutteellista. Sotessa sitä yritettiin parantaa. Laadun huomioonottavalla hintavertailulla voidaan saada kalliita yksikköjä lakkauttamalla lisäresursseja uusiin palveluihin tai laadun parantamiseen.

Poliittisessa päätöksenteossa ongelma on se, että aina rakennetaan jotain uutta, mutta mistään vanhasta ei kyetä luopumaan. Eduskunnalle ja hallitukselle on melkein mahdotonta priorisoida asioita keskenään. Hallitusohjelmaneuvotteluissa lähtökohdaksi pitäisi asettaa vaatimus: kun esität lisämenoja, kerro, mistä menosta otat vastaavan summan pois. Politiikan todelliset arvot näkyvät vasta siinä, kun kaksi asiaa joutuu asettamaan tärkeysjärjestykseen.

Tulonjakoon voidaan tehokkaasti vaikuttaa myös nykyisen tulonsiirtojärjestelmän resurssien puitteissa. Silloin vain pitää uskaltaa rehellisesti kertoa, miksi on oikeutettua ottaa joltakin ryhmältä ja antaa vastaava raha toiselle. Sosiaaliturvajärjestelmän kehittäminen tavalla, jossa kaikkien edut aina paranevat, johtaa kestämättömään lopputulokseen.

Unelmointi on johtamassa kaikkien ajateltavissa olevien ratahankkeiden suunnittelun samanaikaiseen käynnistämiseen. Valtiovallan tehtävä on suunnitella investoinnit pitkällä aikavälillä tasaisesti siten, että rakentaminen laskusuhdanteessa on nousukautta suurempaa. Politiikka ei ole muistomerkkien rakentamista vaan kansan palvelemista.

Päätöksenteossa ei pidä myöskään unohtaa eurooppalaista näkökulmaa. Suomi on vaatinut muilta euromailta talouskuria ja euron sääntöjen noudattamista. Siksi on tärkeää, että Suomi itse noudattaa omia linjauksiaan. Suomen ei ole syytä vaihtaa maaryhmää niiden joukkoon, jotka jatkuvasti taistelevat talouden ongelmien kanssa.

Bjarne Kallis (kok.)

Kimmo Sasi (kok.)

pitkäaikaisia valtiovarainvaliokunnan jäseniä ja kokeneita hallitusohjelmaneuvottelijoita,

Sasi eurovaaliehdokas

Kommentoi