Lukijoilta: Öjbergetin reili- ja hyppyriparkki

Vaasassa on paljon parkkilaskijoita, jotka haluisivat mennä Öjbergetille laskemaan parkkia, mutta reilit ovat väärissä paikoissa, esimerkiksi pressit eli leveät reilit ovat olleet C-rinteessä ja yksi putkireili on myös ollut siellä. B-rinteessä on ollut ainoastaan 2 putkireiliä peräkkäin ja ei lainkaan hyppyreitä.

Haluaisimme muutoksen tähän asiaan.

Hyvä parkki on sellainen, jossa on noin 5 reiliä samassa mäessä peräkkäin ja lisäksi samassa rinteessä olisi hyvä olla vähintään ylä- ja alaboxi (= vähän isommat lumesta tehdyt hyppyrit). Yleensä alaboxi on kokonaan jäänyt tekemättä. Yhtenä vuonna oli todella hyvä yläboxi, mutta alastulo oli liian jyrkkä ja lyhyt.

Jos reilejä tarvitaan lisää, niin toivomme, että ne tilattaisiin tai tehtäisiin hyvissä ajoin ennen kautta. Ja reilit myös avajaisissa jo rinteessä, koska viime vuosina on tapahtunut niin, että ne on laitettu yksi kerrallaan vasta puolessa kaudessa.

Öjbergetillä B-rinne on ehdottomasti reili- ja hyppyririnne, koska saat vauhtia paremmin ja sinun ei tarvitse hiihtää rinteessä. C-mäessä vauhti ei riitä, jos menet reileistä.

Viime vuonna reilit oli sijoitettu kahteen rinteeseen. Parkki laskijoiden määrä laski tuplaten eli kausikortteja myytiin näille laskijoille huomattavasti vähemmän. Monet minun lasketteluporukastani eivät ostaneet kausikorttia, koska parkki ei tyydyttänyt ketään.

Parkkilaskijat ovat noin 9–16-vuotiaita, joista poikia on 80% ja tyttöjä 20%. Talvella lapset pelaavat tietokoneilla tai notkuvat kaupungilla, jos kivaa tekemistä ei ole. Ja parkkilaskeminen on kivaa! Joten toivomme, että tämä asia toteutettaisiin B -rinteessä.

Tulemme mielellämme auttamaan reilien ja hyppyrien sijoittelussa ja tekemisessä!

Akseli Puijola (14 vuotta) ja monet muut laskijat

Vaasa

Kommentoi