Lukijoilta: Natolla ryhdistäytymisen paikka

Allekirjoittanutkin on ollut tarjoamassa Natoa ratkaisuksi maanpuolustuksen leveämpien hartioiden puolesta. Olisihan tällä organisaatiolla käytössään ylivoimainen ilma-ase. Muitakin sotateknisiä lihaksia löytyy.

Mutta minkälaiset aivot? Onko Naton johtaminen oikeasti jonkun tolkullisen hanskassa? Ainoat voimakkaat puheenvuorot on pitänyt ailahteleva Yhdysvaltain presidentti – hänkin vain bisneksen näkökulmasta.

Olen jo pitkään ihmetellyt Naton sisäistä rakennetta. Organisaatioon voimakkaimpana elementtinä kuuluu USA, maailmanpoliisi, joka häärii ympäriinsä vaihtelevalla menestyksellä. Nyt, kuten usein ennenkin, vetämällä maton sen alta, jota saisi kiittää uhrauksista.

Kurdit ovat jo useasti osoittaneet sotilaskuntoa ja moraalia samalla säästäen monen jenkkisoturin hengen. Tilanteen muuttuessa hankalaksi Trump hylkää heidät surman suuhun.

Yhdyn entisen esimieheni ja ystäväni Gustav Hägglundin mielipiteeseen Nato-jäsenyydestä. Se muuten kelpaisikin, mutta monen uuden jäsenmaan toiminta huolettaa.

Kävisikö meillekin samoin, eli että poliitikot vähentäisivät satsauksia omaan puolustukseen siinä illuusiossa, että joku muu hoitaa kalliit viulut?

Ihmetellyt olen myös kahden Nato-maan – Kreikan ja Turkin suhdetta. Molemmat uhraavat valtavia summia puolustukseen – toisiaan vastaan! Nyt yksi voimakkaimmista Nato-jäsenistä – siis Turkki, on hitlermäisesti toimivan johtajansa takia unohtanut, että Naton ydin on puolustusliitto.

Hyökättyään suuresti puolustuskyvyttömiä syyrialaisia kurdeja vastaan tekosyyllä ”terroristien” torjunta, Erdoganilla on vielä otsaa vedota Naton 5. artiklaan. Siinähän on ajatuksena yhteinen puolustus, mikäli jäsenvaltio joutuu hyökkäyksen kohteeksi.

Kyseinen despootti uhkailee EU-maita pakolaistulvalla, mikäli Turkin toimia arvostellaan.

Muuten olen sitä mieltä, että noin 35 miljoonaa kurdia ansaitsee oman maan. Se voitaisiin YK:ssa lohkaista Iranista, Irakista ja Turkista yhtä hyvin kuin aikoinaan Israelille maata luvattiin.

Mielestäni nyt ei riitä, että muutamat maat lakkaavat myymästä aseita Turkille. Naton uskottavuus on mennyttä, ellei se selkeästi ilmoita erottavansa jäsenmaata, joka romuttaa sen olemuksen puolustusliittona.

Allekirjoittaneelle yhäkin kelpaisi liittolainen, jonka arvot ovat kansainvälisesti moitteettomat. Mutta jos kumppanina ovat Turkin kaltaiset maat, herää kysymys mihin vihollisia enää tarvitaan!

Kalle Lanamäki

Vaasa

Kommentoi