Lukijoilta: Miksi edelleen pakkoruotsi?

Hallituksen koulutusta koskevassa osiossa todetaan lakonisesti: ”Tehdään nopealla aikataululla ohjelma, joka vahvistaa kouluissa toisen kotimaisen kielen oppimista. Hallitus asettaa tavoitteeksi toisen kotimaisen kielen palauttamisen pakolliseksi ylioppilaskirjoituksissa”.

Vaikka tekstissä käytetään ilmaisua ”toinen kotimainen kieli”, se käytännössä tarkoittaa tietysti ruotsin kieltä, jota maamme ylivoimaisena enemmistönä oleva suomenkielinen nuoriso joutuu opiskelemaan, vaikkei sitä haluaisikaan.

Ruotsin kielen oppivelvollisuutta koskevia säädöksiä vastaan on esitetty jatkuvasti voimakastakin kritiikkiä. Niinpä nykyisin jo ehdoton enemmistö suomalaisista pitää velvollisuutta ruotsin kielen opiskeluun jopa haitallisena, koska se on omalta osaltaan esteenä kansainvälisesti merkittävämpien kielten opiskelulle.

Ruotsin kielen oppimisen välttämättömyyttä ja hyödyllisyyttä jokaiselle suomalaiselle on kuitenkin yritetty perustella mitä erikoisimmin keinoin.

Ensinnäkin siksi, että ruotsin kieli on perustuslakimme mukaan toinen virallisista kielistämme. Tämä lainsäädäntöömme aikoinaan kirjattu yksityiskohta ei suinkaan ole riittävä peruste sille, että jokaisen suomenkielisenkin velvollisuus on oppia tuota pienen vähemmistömme äidinkielenään käyttämää ruotsin kielen sovellusta.

Varsin usein vedotaan myös historiallisiin perinteisiin.

Nämäkin ovat pääosin juuri sellaisia, joilla ruotsinkieliset papit ja muut virkamiehet ovat vuosisatoja pitäneet oppimatonta suomenkielistä rahvasta kurissa ja herran nuhteessa tavoilla, jotka ovat olleet omiaan aiheuttamaan suomenkielisillä alueilla jatkuvasti periytyvää asennevammaa ruotsin kieltä kohtaan.

Lisäksi on suitsutettu ruotsin kielen antamista mahdollisuuksista työmarkkinoilla.

Varsin erikoista oli jo sekin, että entinen pitkäaikainen pääministerimme Paavo Lipponen muutama vuosi sitten eduskunnassa olleessa tilaisuudessa perusteli ruotsin kielen oppivelvollisuutta erityisesti sillä, että se antaa nuorisolle loistavia mahdollisuuksia työllistyä Ruotsiin ja Norjaan.

Siis peruskoulusta aina korkeakouluihin saakka ulottuvan ruotsin kielen oppivelvollisuuden yhtenä tärkeänä perusteena olisi se, että köyhä Suomi kouluttaa asiantuntijoita myös rikkaille länsinaapureillemme.

Äskettäin havaittiinkin, että erityisesti maamme sosiaali- ja terveysalalla ilmenee jo nyt työnvoimapulaa, koska huomattava osa alan asiantuntijoista hakeutuu saamansa ruotsin kielen taidon turvin nimenomaan Ruotsiin ja Norjaan.

Edes koulutusmäärien lisääminen ei kuulemma pysty enää korjaamaan syntynyttä vajetta.

Itselläni supisuomalaisella alueella syntyneenä on ollut aina varsin neutraali asenne itse ruotsin kieleen, mutta sen suhteen ilmenneisiin paikallisiin ja valtakunnallisiin ylityönteihin alan olla kuitenkin jo perin juurin kyllästynyt.

Liki koko työurani koulutusalalla toimineena minulle on vakiintunut käsitys, jonka mukaan ihminen haluaa oppia ja oppiikin sellaista, mihin hänellä on riittävä motivaatio.

Ruotsin kielen suhteen sitä ei valtaosalla suomenkielisistä kaikesta päättäen ole.

Siksi onkin syytä ihmetellä, miksi tuo maamme pientä vähemmistöä edustava hallituspuolue RKP nosti jälleen esille ruotsin kielen oppivelvollisuuden, koska sillä on todellisuudessa vain haitallinen vaikutus itse ruotsin kielen suosioon suomenkielisten keskuudessa.

Pentti Ruotsala

ammattikorkeakoulun rehtori (emeritus)

Vaasa

Kommentoi