Lukijoilta: Masennus leimaa surkeaksi

Luin kiinnostuneena THL:n Jukka Kärkkäisen kirjoituksen masennuksesta ja sen moninaisista ongelmista (Pohjalainen 5.1.). Minua kuitenkin alkoi vaivata suhteellisen ”ulkokohtainen” näkemys tästä sairaudesta ja hoidosta. Ymmärrän toki, ettei kaikkia näkökulmia voi näissä yhteyksissä edes huomioida.

Olen itse kuitenkin eri kannalla masennuksen hoidon suhteen. Ensinnäkin, milloin lääkärin ja sairastuneen hoitosuhde on niin hyvä, että hoitoa saisi niin usein kuin mainitsette? Ihanteellisessa maailmassa näin voisi olla.

Voihan olla, että tarkoitatte työterveyshuollon piirissä olevia asiakkaita. Kaikki meistä ovat varmasti samaa mieltä kanssanne, ettei yhteiskunnassa saisi tulla tappiota masennuksen vuoksi /tai minkään muunkaan sairauden vuoksi.

Monissa työpaikoissa ei yksinkertaisesti voi kertoa sairastavansa masennusta, vaan useimmat joutuvat valehtelemaan. Muuten leimaantuu hulluksi.

Täällä masennusdiagnoosi on tabu.

Ihmiset häpeävät, vaikka näin ei pitäisi olla. Toivonkin, että kaikki, joilla on vakituinen työsuhde tai vaikka sellainen lyhytaikainenkin pätkätyö: Kysykää itseltänne, miltä tuntuisi kertoa esimiehellenne sairastuneenne masennukseen. Sen jälkeen pitää miettiä, miten työpaikalla kohdellaan tämän ilmoituksen jälkeen. Ihmettelen kovasti myös lyhyiden sairasloma jaksojen painottamista.

Juuri, kun on saanut lääkäriltä sen kahden viikon loman, on pian jo haettava uutta lomaa. Kuulostaa kovin hektiseltä!

Uuvuttavaa varmasti masentuneelle ja väsyneelle tai muulle sairaalle.

Minua kuitenkin vaivaa kovasti myös se, miksi masennus on Suomessa niin suuri ongelma.

Mietin usein, onko syy yhteiskuntarakenteessamme tai siinä, että työ tuntuu määrittävän ihmisarvomme.

Myös tuo esimiesten ja työterveyshuollon apuun luottaminen on mielestäni aika utopistista.

Huomautan myös, että elämäntilanne vaihtelee ja tilanne masennusta sairastavalle tai hänen perheelleen ei tosiaankaan ole helppo.

Luulenpa, että nykytilanteessa nuorista pitää kantaa suurta huolta. Heillä ei välttämättä koulutusta ole tai ollaan pätkätöissä. Työkokemusta on huonosti ja koulutustakin pitäisi jatkaa.

Siinä on aika kovat paineet nuorelle ihmiselle tässä epävarmassa maailmassa.

Myös vanhemmillakin sama pätee.

Suomessa työkyvyttömyyseläkkeellä on paljon nuoria ihmisiä. He ovat sairastuneet nuorena vakavasti ja joutuneet laitoshoitoon. Siitä seuraus on usein laitostuminen.

Mielestäni tässä tilanteessa asioista pitäisi puhua avoimemmin, mutta masennus tuntuu leimaavan ihmisen surkeaksi ja pahimmillaan ”hulluksi”.

Konstantin Matinpoika

Julkaisemme kirjoituksen poikkeuksellisesti nimimerkillä

Kommentoi