Lukijoilta: Kiusaamisesta puhuminen on uhrien vähättelyä

Potku polvitaipeeseen liikuntatunnilla. Nyrkinisku alaselkään välitunnilla. Käden vääntämien selän taakse koulumatkalla. Koululaukun heittäminen tulvivaan ojaan kirjoineen ja laskimineen. Nuo ovat tositapahtumia Vaasan Ristinummen ala-asteelta 1980-luvun lopulta.

Yhä edelleen vuonna 2018 tällaisista teoista puhutaan peitenimellä koulukiusaaminen. Se on rikosten ja niiden uhrien törkeää vähättelyä.

Edellä mainituissa tapauksissa ja sadoissa tuhansissa muissa vastaavissa kyse ei ole ollut kiusaamisesta, vaan Suomen rikoslaissa määritellyistä pahoinpitelyistä, vahingonteoista, varkauksista ja kunnianloukkauksista. Usein teot ovat jatkuvia ja joskus ne täyttävät jopa törkeän teon tunnusmerkit.

Kun lapsia kehotetaan olemaan kiusaamatta, ei hän aivan liian kepeän sanavalinnan takia välttämättä ymmärrä tekojensa vakavuutta ja seurauksia siten kuin hänen pitäisi. Kiusaaminen kun ei sanana kuulosta kovin vakavalta.

1980-luvulla ei ollut vielä kännykkäkameroita ja sosiaalista mediaa, jotka ovat sittemmin helpottaneet merkittävästi varsinkin kunnianloukkausten tekemistä.

Takavuosina tapauksia ilmeni lähinnä koulussa, mutta nykyisin ikävät asiat seuraavat lapsia älypuhelimien mukana kaikkialle.

Lapset eivät vielä ole rikosoikeudellisessa vastuussa teoistaan, mutta siitä huolimatta asioista tulisi viimein ryhtyä puhumaan niiden oikeilla nimillä. Voisimme ryhtyä käyttämään rikoslaissa määriteltyjä termejä tai vähintään puoliväliin sijoittuvaa ”kiusaamisrikosta” tapauksissa, joissa rikoslain tunnusmerkit täyttyvät.

Suomalainen koulujärjestelmä ja lukuisat eri kiusaamisen vastaiset hankkeet ovat osoittaneet vuosikymmenten aikana kyvyttömyytensä ehkäistä kiusaamisrikoksia.

Olen itsekin ollut muutamissa hankkeissa mukana ja huomannut, että patenttiratkaisua tähän äärimmäisen vakavaan ongelmaan ei ole olemassa.

Lapset oppivat käyttäytymismallinsa pääasiassa kotoaan, ja ongelmalasten vanhemmat eivät usein ota vakavasti tietoa siitä, että heidän lapsensa aiheuttaa muille vahinkoa.

Kiusaamisrikoksiin täytyy jatkossa voida puuttua voimallisemmin kuin nykyisin – sekä koulun että poliisin toimesta – ja teoista täytyy seurata pään silittelyn sijaan jonkinlainen aito sanktio.

Kehitys voi vaatia jopa lakimuutoksia, mutta aivan ensimmäiseksi se vaatii asennemuutoksen. Pahoinpitelyt kun eivät ole kiusaamista.

Jocka Träskbäck

Lempäälä

Kommentoi