Lukijoilta: Kielipoliittista kompurointia Vaasassa

Kun aloitin vuonna 1969 rakennustekniikan yliopettajana Vaasan teknillisessä oppilaitoksessa, se oli valtion omistama suomenkielinen oppilaitos. Samanaikaisesti kadun toisella puolella toimi ruotsinkielinen Vasa teknista läroanstalt. Suhteellisen kalliit laboratoriot laitteistoineen olivat tietysti yhteiskäytössä, joten asetelmat olivat varsin selkeät kaksikielisessä Vaasassa.

Sittemmin, kun silloinen Ammattikasvatushallitus valitsi minut rehtoriksi vuonna 1977, minulla oli oivallinen näköalapaikka olla mukana oppilaitoksemme kehityksessä tietotekniikan ja kansainvälisyyden vyöryessä yhteiskuntaamme.

Niinpä toimintamme kehittyi ja laajentui siinä määrin, että 1990-luvun alkupuolella olimme opiskelijamäärän perusteella jo toiseksi suurin teknillinen oppilaitos maassamme.

Noihin aikoihin käynnistimme ensimmäisenä maassamme myös englanninkielisen insinöörikoulutuksen, jonka puitteissa oli luonnollista aloittaa laaja kansainvälinen yhteistyö.

Siihen aikaan oli tyypillistä, että eri puolilta maata kotoisin olevat insinööriopiskelijat suorittivat ammatillisen korkea-asteen tutkintonsa pääsääntöisesti normiajassa eli neljässä vuodessa ja hakeutuivat ammattiensa mukaisiin tehtäviin niin Vaasaan kuin muuallekin maahamme.

Alkanut kansainvälinen ilmapiiri motivoi uusia insinöörejä hakeutumaan myös vientiyritysten tehtäviin eri puolille maailmaa.

Tulevaisuus näytti siis valoisalta.

Valtiovalta päätti kuitenkin yllättäen 1990-luvun keskivaiheilla luopua omistamistaan teknillisistä oppilaitoksista ja siirtää ne paikallisten tahojen omistukseen eli siis lähinnä kunnille tai kuntayhtymille. Vaasan teknillisen oppilaitoksen kohtaloksi tuli siirtyä Vaasan kaupungin omistukseen.

Valitettavasti tuon omistajavaihdoksen seurauksena ainakin suomenkielinen insinöörikoulutus Vaasassa on kokenut pahoja vastoinkäymisiä.

Ensimmäisiä tylyjä kokemuksia uuden omistajan suhtautumisesta oppilaitokseemme olivat toimenpiteet nipistää valtion antamista määrärahoista kaupungin muihin tarkoituksiin.

Lisäksi nuiva suhtautuminen suomenkielistä koulutusta kohtaan ilmeni erityisesti muodostettaessa Vaasan ammattikorkeakoulua, kun Vaasan kaupunki vaati sitä yllättäen kaksikieliseksi, vaikka kaupungissa toimi jo ruotsinkielinen ammattikorkeakoulu.

Tuo päätös oli erikoinen jo siinäkin mielessä, että se oli vastoin RKP:n ohjenuorakseen ottamaa ns. Allardtin paradoksia, jonka mukaan ”kaksikielisyys turvataan maassamme yksikielisin ratkaisuin”.

Muutaman vuoden kuluttua valtiovalta päättikin keskittää ruotsinkielisen ammattikorkea-koulutuksen asianomaisiin ruotsinkielisiin yksiköihin. Samalla Vaasan ammattikorkeakoululle luvattiin kompensoida sen näin menettävä opiskelijamäärä täysimääräisesti.

Vaasassa tinttailtiin tehtyä päätöstä vastaan vuosikausia härkäpäisesti jopa siinä määrin, että luvatut kompensaatiot jäivät saamatta. Onneksi minun ei eläkkeelle siirtymiseni vuoksi tarvinnut olla enää mukana tuossa järjettömässä koheltamisessa.

Eräänlaisena kuriositeettina tuosta alunperinkin toivottomasta touhusta voidaan todeta, että siinä innokkaina aktivisteina esiintyi myös suomenkielisiä kunnallispoliitikkoja jopa oikeuskanslerille tekemine valituksineen.

Jäänteenä noista Vaasan kielipoliittisista kompuroinneista on edelleenkin jäljellä nimihirviö Oy Vaasan ammattikorkeakoulu – Vasa yrkeshögskola Ab, vaikka ammattikorkeakoulu on virallisesti suomenkielinen.

Noiden kielipoliittisten sekoilujen jälkeen Vaasan ammattikorkeakoulu on jäänyt yhdeksi pienimmistä ammattikorkeakouluista maassamme. Perinteisesti vahva insinöörikoulutuskin on taantunut volyymiltaan ja merkitykseltään kauas parhaiden vuosien tasosta.

Rehtoriurallani minulle tuli täysin selväksi, että koulutuksen kaksikielisyyden korostaminen vain vähentää suomenkielisten kiinnostusta siihen. Sama pätee näköjään ruotsinkielistenkin suhteen, joten nämä asenteet ovat tosiasioita, jotka pitäisi hyväksyä viimein Vaasassakin.

Pentti Ruotsala

Vaasan ammattikorkeakoulun rehtori (emeritus)

Kommentoi