Lukijoilta: Keskustan suurtappion syistä tehtävä johtopäätökset

Normaalissa länsimaassa ison vaalitappion kärsineen puolueen puheenjohtaja ilmoittaisi välittömästi kantavansa vastuun, tunnustaen epäonnistuneensa ja eroavan. Näin ei tapahtunut keskustassa, puheenjohtaja Juha Sipilä sanoi: ”vastuunkantajan rooli oli meillä tällä kertaa ja puolue maksoi kovan hinnan hallitusvastuustaan”. Sanaakaan ei siitä, että jotain olisi tehty väärin, vaikka tulee tällainen pudotus.

Tappioon johtava suuntaus näkyi aika pian hallituksen alkaessa 2015. Ensimmäinen ja jopa ratkaiseva oli liikenne- ja viestintäministerin nimitys. Sen sai puolueen ulkopuolelta tullut Anne Berner. Tämä valinta kertoi Sipilän johtamistavasta, josta keskusta maksaa nyt kovan hinnan.

Kesällä 2017, kun sote-uudistuksen valmistelu oli törmännyt perustuslakiin Sipilä vastasi opposition esitykseen jatkaa sitä parlamentaarisesti: ”Ei ole aikaa”. Poliittisella ohjauksella ja kovalla kiireellä yritettiin sellaista, mikä sitten osoittautui mahdottomaksi – ja aikaa kului.

Sipilän johtamistavasta kertoo juuri Anne Bernerin pysyminen ministerinä huolimatta VTV:n laillisuustarkastuksen tuloksesta.

Ministeri sai ankarat moitteet puuttumisesta Finavian hallituksen toimintaan (22.6.2016). Tästä huolimatta Sipilä antoi täyden tuen Bernerin jatkolle ministerinä. Eduskunnan tarkastusvaliokunta käsitteli asiaa ja yhtyi yksimielisesti VTV:n ankariin moitteisiin.

Uutta poliittista kulttuuria oli, että tämäkään ei muuttanut Sipilän kantaa ”ostoministerinsä” jatkosta. Olihan vielä paljon yksityistämisvisioita toteuttamatta.

Hämmästyttävintä olivat Bernerin suunnitelmat valtion teiden, rautateiden ja meriväylien yhtiöittämisestä, jotka hän esitteli tammikuussa 2017. Olivatko keskustan puolue-elimet edes hyväksyneet ne? Suuri julkinen kritiikki sentään kaatoi tämän ”autonkin keksimistä suuremman uudistuksen”, kuten Berner kuvasi silmänkääntötemppuyritystään.

Visioitaan Berner sai toteuttaa niin posti- kuin taksiuudistuksissa, joiden jälki on synkkää. Valtio omistaa kokonaan Suomen Postin ja ministerillä on siihen ollut omistajaohjaus. Postin johtaja tienaa vuodessa jopa noin miljoonan, kun samaan aikaan Posti vähentää väkeään ja on siirtämässä toimintoja Viroon!

Tässä osa keskustan suurtappioon johtaneesta politiikasta.

Jo vuoden 2017 kuntavaaleissa keskusta menetti 177 000 ääntä eduskuntavaaleista 2015. Nyt lähti 203 000, se on liki kolmannes ja tasaisesti koko maassa. Sitä ei voi ohittaa ilman ”kipeitä leikkauksia”!

Risto Kuivaniemi

Lappeenranta / Ilmajoki

Kommentoi