Lukijoilta: Kasarmintori on sakkopyydys

Kasarmintorilla ”satelevat” parkkisakot ovat kaupunkilaisten ja muiden alueella ja lähistöllä asioivien puheenaiheena. Kyllä, ”tori” ei tietenkään ole mikään autojen parkkeerauspaikka, sen tavallinen autoilija kyllä ymmärtää. Jos tori olisi siihen nimetyssä aktiivikäytössä, olettaisi sen olevan myös aurattuna lumesta talvisena aikana. Näin ei kuitenkaan ole.

Yritän löytää alueelta usein parkkipaikkaa työni johdosta. Esimerkiksi 14.2.2019 sotaveteraanien tapahtuma kasarmin alueen rakennuksessa oli lähes katastrofaalinen! Autoja lumihangessa. Muutenkin sallitut P-paikat ovat lähes aina täynnä lähistöllä työssäkäyvien autoja.

8.5.2019 sateli useille tuulilasiin 50 euron pysäköintivirhemaksu. Jäätyäni seuraamaan tilanteen kehittymistä, tuli useita autoja aikeissa pysäköidä ajoneuvonsa. Herää siis kysymys ja looginen johtopäätös monien mielestä, onko kyseinen alue tarkoituksella jätetty ”pyydykseksi”?

Sakkopyydyspaikka on siis pysäköinti sallittu linja-autoille -kyltin vastakkainen puoli.

Toriksi kaavoitettu alue on yleensä tyhjyyttään huutava, kun taas samaan aikaan siististi vierekkäin pysäköidyt ajoneuvot komeilevat ”pikavoitoista”!

Ystävällinen pyyntö onkin P-paikkoja suunnitteleville tahoille Vaasan kaupungilla seuraava: Voisitteko paneutua ja nähdä ison ongelmamme, sen että ko. alueen käyttäjät tarvitsevat todella luvallisia P-paikkoja? Tehkää pikaisesti korjauksia niiden luomiseksi ja asettakaa P-merkki nykyisen ”pyydyksen” paikalle.

Siinä tapauksessa, että pysäköinti sallittu -merkki on on täysin toteuttamiskelvoton idea, niin maalatkaa vahvat, selkeät keltaiset viivat huomion herättämiseksi osoittamaan pysäköintikieltoa.

Perustelut: Kasarmintorialueen rakennusten, VKS:n ja lähikoulujen parkkipaikat eivät ole läheskään riittäviä siellä asioiville (hiekkakentän lisäparkkialue usein myös täynnä, eikä aina ole mahdollisuutta kierrellä tuntia etsimässä P-paikkoja).

Korjaus parantaisi osaltaan mielikuvaa Vaasasta asukas- ja vierasystävällisenä kaupunkina ja kohentaisi rakkaan kotikaupunkimme imagoa!

Katri Dietz

Vaasa

Kommentoi