Lukijoilta: Kansanedustaja vai kansan edustaja

Oletukseni oli, että kansanedustajat ovat kansan edustajia, mutta olin väärässä.

Otin yhteyttä seitsemään kansanedustajaan asiassa, joka oli minulle ja monelle muulle kaltaiselleni todella tärkeä.

Olen ns. snowbird eli lumilintu, joka viettää talvet lämpimässä Floridassa.

Seuraamme täällä ahkerasti Suomen uutisia ja tapahtumia katsomalla esimerkiksi Ylen uutisia ja ajankohtaisohjelmia, olympialaiset katsottiin ym.

Maaliskuun alussa luimme täkäläiseltä suomalaissivustolta, että Yle kieltää ohjelmiensa katsomisen Euroopan ulkopuolella VPN-palvelun avulla. Näitä VPN-palvelun tarjoajia on useampia ja ne ovat maksullisia.

Lähetin huolestuneena kansalaisena ja äänestäjänä viestin useammalle kansanedustajalle (Strand, Koski, Kurvinen, Tolppanen, Lintilä, Lehti ja Risikko). Muut ovat pohjalaisia edustajia paitsi Lehti, mutta lähetin viestin myös hänelle, koska olen nähnyt hänen usein oleskelevan täällä.

Ainoa edustaja, jota asiani kiinnosti, oli Paula Risikko. Häneltä tuli vastaus, että välittää asian eteenpäin.

Vaaleihin on ilmeisesti vielä liian pitkä aika, mutta takaan, että minä en ainakaan tätä välinpitämättömyyttä unohda.

Huolimatta useista virheellisistä uutisista veropakolaisista me maksamme veromme Suomeen, meiltä peritään myös mediavero 12 kuukaudelta vaikka osa asuu täällä lähes sallitut 180 päivää.

Hannele Klankki

lumilintu

Florida

Kommentoi