Lukijoilta: Kansalaisten vapaa tiedonsaanti tärkeää perussuomalaisille

Teuvan Perussuomalaiset ry lahjoitti kotikuntansa kirjastoon Hege Storhaugin menestyksekkään tietokirjan Islam, yhdestoista vitsaus. Idea tähän tuli kuntalaiselta, joka halusi lainata keväällä Teuvan kirjastosta kirjan, jota ei kirjaston kokoelmissa ollut, ja se tilattiin hänelle Isonkyrön kirjastosta asti.

Haluamme, että kuntalaisilla on mahdollisuus saada syventävää tietoa niistäkin suomalaisia koskettavista ajankohtaisista asioista, joista valtamedia ei halua kertoa. Toivomme kirjan kiertävän ahkerasti aikuisten käsissä ja tukevan itsenäistä mielipiteenmuodostusta.

Norjalainen kirjailija ja ihmisoikeusaktivisti Hege Storhaug tarkastelee teoksessaan EU:n harjoittaman pakolaispolitiikan kautta rajusti levinneen islamin ilmenemistä pohjoismaisissa yhteiskunnissa sekä Euroopassa.

Storhaugille tuttu nuori sunnimuslimityttö kehotti häntä kirjoittamaan tämän kirjan, joka kuvaa käytännönläheisesti aggressiivisin ottein leviävän yhteiskuntajärjestelmän vaikutuksia kansalaisten ja yhteiskunnallisten toimijoiden elämässä.

Storhaug on asunut Pakistanissa kaksi vuotta sekä tutkinut aihepiiriä eri maissa. Hän toimii Human Rights Service -järjestön tiedottajana.

Ilmestyessään vuonna 2015 Storhaugin kirja oli Norjan suurimpia bestsellereitä, vaikka valtamedia jätti sen suurimmaksi osaksi huomiotta. Kirja yritettiin ja yritetään edelleen häivyttää vaikenemalla.

Suomessakaan Storhaugin kirjan keväällä ilmestynyt suomennos ei ole saanut huomiota valtamediassa, johtuen valtamedian maahanmuuttokeskustelua vaientavasta vastakkaisesta agendasta.

Valitettavasti vallitsevaa meilläkin on asiallisen ja tietoon perustuvan näkökulman vähäisyys tunnepitoisessa ja usein vääristyneessä julkisessa keskustelussa.

Tästä syystä perussuomalaisten herättelemä ja ylläpitämä keskustelu on erityisen tärkeää. Eurobarometrin mukaan turvallisuus ja maahanmuutto ovat kuitenkin eurooppalaisille tärkeämpiä teemoja kuin ilmastonmuutos, vaikka Yle vastoin totuutta toisin väitti.

Yle kyhäilee kokoon tarkoitushakuisesti sadoittain ilmastoalarmistisia ”uutisia” pyrkien kääntämään huomion pois maahanmuuton räikeistä ongelmista – joista uutisointi on usein valitettavan peittelevää ja harhaanjohtavaa.

Eliisa Panttila (ps.)

eduskuntavaaliehdokas

Teuva

Kommentoi




  • Pääkirjoitus: Vanhan Vaasan sairaala näyttää hyvää esimerkkiä, vaikka osin lain sanelemana

  • Pääkirjoitus: Huumeilla surulliset seuraukset, ongelmaan tartuttava pian

  • Pääkirjoitus: Susien pyyntilupia tarvitaan, mutta vain vahvoin perustein