Lukijoilta: Kannabis on mainettaan parempaa

Kansalaisaloite kannabiksen käytön rangaistavuuden poistamiseksi keräsi määräajassa 59 609 kannatusilmoitusta eli niin paljon, että aloite menee eduskunnan käsittelyyn.

Kannabis on yleisnimitys, jota käytetään tietystä hamppukasvilajista (cannabis sativa) saaduista valmisteista. Se luokitellaan Suomessa huumeeksi.

Aloitteessa ehdotetaan, että olisi sallittua kasvattaa enintään neljää kukkivaa hamppukasvia käytettäväksi huumausaineena.

Jos lasketaan mukaan haitat käyttäjille ja muille, niin asiantuntijoitten pisteytyksen mukaan alkoholi on pahin ja tupakkakin ennen kannabista.

Tupakka on yksi voimakkaimmin riippuvuutta aiheuttavista päihteistä. Tupakan savussa on yli 70 syöpää aiheuttavaa ainetta. 90 prosenttia keuhkosyövistä johtuukin tupakasta.

Alkoholilla taas on paljon pahemmat vieroitusoireet, krapula, ja voimakkaampi päihdyttävyys kuin kannabiksella. Noin 2 000:ssa kuolemassa vuosittain on ollut pääsyynä alkoholi ja noin kaksi kolmasosaa väkivaltarikoksista tapahtuu alkoholin vaikutuksen alaisena.

Kaivelemani tiedon perusteella kannabis ei olekaan kovin paha aine siihen tarkoitukseen, että haluaa vahvistaa elämyksiään kemiallisesti.

Kannabiksen suhteen tilanne Suomessa on sama, kuin aikoinaan alkoholin kieltolain aikana. Keitettiin itse ja salakuljetettiin. Rikollisuus lisääntyi.

Ennen etsittiin pontikkatehtaita ja nyt kannabisviljelmiä.

Uskonkin, että aikaa myöden joudutaan tekemään kannabiksen osalta sama arvio, kuin alkoholin osalta aikoinaan, että onko parempi sallia täyskiellon sijaan valvottu rajallinen käyttö.

Pois lukien tietysti lapset ja nuoret.

Markus E. Myllymäki

Vaasa

Kommentoi