Lukijoilta: Kaikkiko muka mahdollista?

”Maailman ympäristöpäästöt kuriin. Kaikki on mahdollista.” Elämme suurten unelmien ja yhtä suurten utopioiden maailmassa. Suomi näyttäytyy ympäristönhoidon mallimaana Telluksella ns. haitallisten päästökaasujen kuten hiilidioksidin kuriin saamisessa. Eipä moittimista pitäisi olla.

Siinä onkin asian ydin: Jopa valtiojohdossa uskotellaan esimerkkimme vaikuttavan pahimman eli hiilen haittojen ehkäisyyn ja hiilen korvaamiseen mm. biokaasulla. Kauniita asioita ja kehityskulkua meillä. Mutta villakoiran ydin maailmanlaajuisesti ei olekaan lilliputti-Suomen onnistuminen ilmastomuutoksen pysäytyksessä.

Jos muka kaikki olisi mahdollista, elefanttikin lentäisi ja kaikki teollisuusmaat omaksuisivat heti esikuvansa mukaiset toimet päästökehityksessä. Vaan se utopia, jos mikä, on ruususenunta. Suomen osuus pohjoisena maana on korkeintaan prosentin luokkaa maailman mittakaavassa. Ongelmien ydin piilee ihan muualla: suurten teollisuus- ja alikehitysmaiden arjessa.

Afrikassa ja Aasiassa hiilipitoisten puuainesten poltto mm. välttämättömässä ruoantuotannossa ja huonelämmityksessä on yhä varsin keskeistä eikä ydinvoimaloilla tai tuulivoimalla niiden korvaaminen ole edes alkanut juuri missään.

Lisääntyvät väestömäärät pallollamme kuluttavat yhä enemmän uusiutumattomia mutta myös haitallisia luonnonvaroja. Eikä uraanin laajempi hyödynnys ole mahdollista edes teoriassa alkuaineen niukkuuden ja hitaan käyttöönottohyödyn takia.

Ydinsaasteongelmiakaan ei jälkihoidon osalta ratkaistu juuri lainkaan. Eikä massiivisen lentoliikenteen, merenkulun ja yksityisautoilun vähentäminen edes teoriassa ole realistista.

Miten ratkaista ruokalaivueiden kuljetuspäästöongelmat, kaukoturismin rajoittaminen, moottoriurheilun valtaisat päästöt? Vähäpäästöisten henkilöautojen määrä on prosenttiluokkaa, jos sitäkään 2019. Entä teollisen konerakentamisen energian korvaaminen bioenergialla tai tuulisähköllä on yhtä kaukana kuin Suomi Afrikasta.

Ruutuviihdettähän moinen utopia puhtaasti on. Ihminen elää kuplassa, joka on jo itse asiassa puhjennut eikä keisarilla todellakaan ole vaatteita.

J. Pesonen

Alajärvi

Kommentoi