Lukijoilta: Jokaisella on oikeus viittomakieleen

Viittomakielisenä ja suomalaisen viittomakielen aineenopettajaksi valmistuneena tulen surulliseksi, kun seuraan viittomakielten (suomalainen ja suomenruotsalainen viittomakieli) opetustilannetta. Vertauskuvallisesti tilanne muistuttaa villiä länttä, jossa jokainen on oman onnensa seppä.

Viittomakielen opetukseen pääsy ei ole itsestäänselvyys. Ongelman ydin on viittomakielten heikko yhteiskunnallinen asema, mikä tulee selvästi ilmi hallituksen kertomuksessa kielilainsäädännön soveltamisesta (2017). Siinä todetaan, että sisäkorvaistutteen saaneen lapsen kuntoutuksessa perhettä on saatettu kehottaa lopettamaan viittominen. Viittomakielen on nähty hidastavan puhutun kielen oppimista, vaikka tutkimukset kertovat päinvastaista.

Viittomakielen opetusta varten tarvitaan usein lääkärinlausunto. Kuntien ja lääkäreiden eriävien mielipiteiden takia viittomakielen asema on uhattuna.

Entinen kansanedustaja Mikaela Nylander onkin esittänyt kirjallisen kysymyksen (678/2018 vp) edellä mainittuihin epäkohtiin liittyen. Oikeusministeri Antti Häkkäsen antamassa vastauksessa (28.3.2019) viitataan viittomakielilakiin, joka edistää viittomakieltä käyttävien kielellisiä oikeuksia, ja sen toteutumisesta tehtävä arviointi vuonna 2020.

Selvityksistä ja lainsäädännöistä huolimatta huolestuttavan suurelle joukolle sisäkorvaistutteen käyttäjistä ei taata viittomakielen opetusta, jolloin heistä uhkaa tulla väliinputoajia. Tiedän kokemuksestani, miltä tuntuu olla väliinputoaja. Minulla kesti 20 vuotta ennen kuin löysin paikkani viittomakielisestä yhteisöstä ja yhteiskunnasta.

Miksi meidän pitäisi edelleen odottaa toimenpiteiden konkretisoitumista?

Monet perheet joutuvat toden teolla taistelemaan viittomakielen opetuksesta. Vanhemmat uupuvat, lapsilla on riskinä kielenkehityksen viivästyminen ja syrjäytyminen. Kun seuraava selvitys tulee, juna voi olla jo auttamattomasti mennyt ohitse.

Juhana Salonen

kirjailija ja projektitutkija

Jyväskylä

Kommentoi