Lukijoilta: Jälkiviisauden kirous

Mikä lienee se kansamme ominaisuus, joka panee vähättelemään tai halventamaan ihmisiä, jotka aikansa tilanteissa ovat parhaansa tehneet? Tosin suurin osa sotaveteraaneistamme on jo saanut ”synninpäästön” vaikka ei siitä kauan ole, kun ministerin suulla kysyttiin ”miksi menitte”. Sekin on oikein, että on tultu aikaan, jona voidaan osoittaa kunnioitusta itsensä maan puolesta uhranneelle Risto Rytille.

Jääkäriliike ei aina saanut olla myönteisessä suhdanteessa. Vaikka he ratkaisivat maamme todellisen vapautumisen vieraasta vallasta, on heihin haluttu iskeä rikoksen leimaa milloin milläkin keinoin. Tottahan saksaan sotaoppia hankkimaan lähteneet nuoret olivatkin silloisen emämaan kannalta rikollisia, jotka valmistelivat ”vallankumousta” - kunnes se onneksi alkoi emämaassakin. Olivatko jääkärit vapaussodassa syyllistyneet rikollisiin toimiin, on lähinnä jäänyt vaivaamaan sodan hävinneitä kapinallisia. Nimittäin jääkärit eivät siinä vaiheessa olleet kapinallisia vaan laillisen hallituksen joukoissa.

Kun nyt jääkärien tulon satavuotisjuhlaa saatiin viettää kiistatta – vaikkakin Ylen arvostamatta – voisi kuvitella että eriseuraisuus olisi loppuun kaluttu. Mitä vielä! Samoihin aikoihin, kun Simon Wiesenthal -säätiö halusi selvitystä siitä, olivatko Suomen SS-vapaaehtoiset osallistuneet juutalaisvainoihin, päätti kirkkohistorian tutkija André Swanström heittää kehiin ”tutkimuksensa” Hakaristin ritarit -kirjan. Eikä hän ole ainut oman pesän likaaja. Näiden syyllistävien nk. tutkimusten erikoispiirre on yleistys sekä pakkomielle tulla ennalta haluttuun lopputulokseen.

Onneksi muualla yhteiskunnassamme ei kehdata harrastaa kollektiivista ”syyllinen kunnes toisin todistetaan” -lähestymistapaa. Esimerkkinä käyköön asiayhteydestä irrotettu lause eräästä kirjeestä: ”siviilien ampumiseen kelpaisi huonompikin ampumataito kuin omaamamme”. Minun käsityskyvylläni on kyse turhautuneen taistelijan kritiikistä, jonka kärki osuu saksalaisiin.

Uskallan väittää, että vapaaehtoisiimme ei tarttunut suurvalta-armeijan suuruudenhulluus. Jokainen mies taatusti muisti olevansa pienestä pohjoisesta maasta ja korkeintaan halusi mainetta pätevänä taistelijana. SS-joukkoihin mentiin valtiovallan suostumuksella – jopa toiveesta, sillä olihan ainutta aseistajaamme jotenkin miellytettävä ja lojaalisuus todistettava.

Vapaaehtoisemme halusivat Törnin tavoin saada – silloin vielä ylivertaisen – armeijan opit ja resurssit vastustaakseen vihollistamme mahdollisimman tehokkaasti. Eikä se oppi mennyt hukkaan, sillä palattuaan kotimaan rintamille he osoittivat että taitoa oli. Olivatko he juutalaissurmiin halukkaita – tuntuu hyvin epäloogiselta kun on lukenut juutalaisen kirjoittaman teoksen ”Mahdoton sota”.

Suomessa jopa saksalaiset SS-divisioona Nordin upseerit hyväksyivät sen, että heille suomalaisten taholta tuli yli 200 juutalaista taistelijaa. Kolmelle heistä Hitler myönsi rautaristin urheudesta! Monissa SS-vapaaehtoisten kirjeissä saa lukea säälistä valloitettujen maiden siviilejä kohtaan – myös juutalaisten suuntaan.

Lopuksi on todettava kuinka vaikeaa jälkiviisaan on kuvitella niitä oloja, joiden mukaan tilannetta on arvosteltava.

Kalle Lanamäki

Vaasa

Kommentoi