Lukijoilta: Ihmisarvo on jakamaton

Risto Helin paheksui kirjoituksessaan 11.9., ettei Raamattua pidetä seurakunnan ohjenuorana.

Kirkko sanoo sivuillaan Raamatusta: ”Raamattuun ihmiset ovat kirjoittaneet sen, mitä ovat nähneet, kuulleet ja uskoneet.” Uskontunnustuksessa ei tunnustetakaan uskoa ihmisiin, Raamatun kirjoittajiin, vaan Jumalaan, Jeesukseen ja Pyhään Henkeen.

Raamatun kirjoittajat elivät aivan erilaisessa kulttuurissa ja maailmakuva oli kapea ja tietämys Jumalan luomasta oli vähäinen verrattuna nykyaikaan.

Dna:n löytymisen ja ymmärtämisen perusteella Jumala on tarkoittanut meidät erilaisiksi. Eri seksuaalisia suuntauksiakin on todettu olevan parisenkymmentä.

Raamatun tasa-arvojae kuuluu: ”Mutta jos te erottelette ihmisiä, te teette syntiä, ja laki osoittaa teidät rikkojiksi.” Tätä syntiä on tehty paljon erityisesti maahanmuuttajien ja seksuaalivähemmistöjen kohdalla. Hekin Jumalan luomia.

Kirkkoa moitittiin siitä, kun se halusi noudattaa Jeesuksen laupias samarialainen -kertomusta hätää kärsivien muukalaisten, turvapaikanhakijoitten ja pakolaisten kohtelussa.

Osa näistä uussuomalaisista on kotoutunut niin hyvin, että on syntynyt tarve pitää kristillisiä messuja myös arabiaksi.

Usko on hyvä asia, jos se auttaa noudattamaan Jeesuksen elämänohjeita. Rakastamaan lähimmäisiä, toisia ihmisiä, kuten itseään, auttamaan pyyteettömästi ja erottelematta apua tarvitsevia, jakamaan enemmästään köyhemmille, antamaan anteeksi tuomitsemisen sijasta ja hillitsemään kielensä.

Kovin vaikea on vaan antaa esimerkiksi ropoa kerjäläisen kuppiin. Mutta se on hyvä merkki, jos kerjäläisen näkeminen häiritsee. Silloin omatunto on vielä hereillä.

Markus E. Myllymäki

Vaasa

Kommentoi