Lukijoilta: Hankintojen säästövara on järkeistämisessä – ei byrokratiassa

Toimittaja Petteri Lindholmin juttu Tukiaisen ja Jääskeläisen tutkimuksesta ”Julkiset kilpailutukset eivät houkuttele yrityksiä” (Pohjalainen 24.11.) kaipaa täsmentämistä.

Yhteiskunta eli julkiset toimijat, valtio ja kunnat, varmasti säästäisivät miljardin tehostamalla hankintatoimintaa, mutta se ei onnistu byrokratiaa eli raportointia, valvontaa ja seurantaa tehostamalla.

Tutkimuksen ja artikkelin keskeinen hypoteesi ja väite ”Pääasiallinen syy kilpailun puutteeseen on se, että yritykset eivät osallistu julkisten hankintojen kilpailutuksiin.” on pahasti pielessä. Se että yritykset eivät osallistu kilpailutuksiin on seuraus, ei syy.

Syynä kilpailutuksiin osallistumattomuuteen on kilpailutuksen toteuttaminen. Tutkijat itse toteavat, että ”Suurin kynnys kilpailuihin osallistumiselle on se, että tarjousten laatiminen on kallista ja vie paljon aikaa.” Miksi polttaa työaikaa, resursseja, vaivaa ja rahaa tarjoukseen, joka ratkeaa, laatutekijöistä riippumatta, hinnan perusteella?

Tukiainen toteaa, että ”Tutkimuksen mukaan yritykset näyttävät karttavan kilpailutuksia, joissa käytetään laatupisteitä.” Totuus on kuitenkin se, että laatupisteiden käyttö ei haittaa, vaan niiden olematon merkitys. Hinnan vaikutus päätökseen on kuitenkin 75–90 %, joten miksi vaivautua todistamaan oman tarjouksen toteutukseen liittyviä laatutekijöitä. Ns. vanha kansa opetti, että hyvää ei saa halvalla, mutta se ei julkishallinnon kilpailutuksen lopputuloksesta päättäviä rasita.

Yrityksiä ja yrittäjiä on syytetty ahneudesta, josta on seurauksena haluttomuus oman toiminnan, tuotannon ja palvelujen kehittämiseen esimerkiksi kestävän kehityksen periaatteiden mukaiseksi. Kuitenkin julkishallinto on, halvimman hinnan periaatteen uskollisella noudattamisella, ollut tätä kehitystä estämässä.

Laatupisteitä on saatu esimerkiksi kierrätettävyydestä, pienistä huoltokustannuksista, kestävyydestä, pitkäikäisyydestä, käytettävyyden lisäominaisuuksista, ympäristöystävällisyydestä, ekologisesta tuotantotavasta, käytön helppoudesta, energiasäästöistä, takuista jne. Näilläkään tekijöillä ei ole mitään relevanssia, kun halvin hinta ratkaisee. Ainoat poikkeukset tekevät EU:n, lakien tai viranomaisten antamat määräykset erityisen vahingollisten seurauksien estämisistä.

Tilanteen ollessa tällainen, niin syyllisiä eivät sitten olekaan virkamiehet, vaan poliitikot, jotka eivät vaadi tilanteeseen muutosta – ainakaan käytännössä.

Toisaalta onhan valtionvarainministeri Lintilä tässäkin lehdessä kirjoittanut, että ”Julkisen vallan on edistettävä toimintaympäristöä, jossa investoinnit tulevaisuuteen ovat entistä kannattavampia.” Mitä se sitten merkitsee? Ei se ainakaan halvimman hinnan politiikkaa voi merkitä?

Nykytilanteessa panostaminen noihin laatutekijöihin nostaa hintaa ja heikentää kilpailukykyä julkisiin hankintoihin. Kuitenkin tavaroiden ja palveluiden pitkäikäisyys ja toimivuus pitäisi olla se keskeinen hankintakriteeri.

Pantheon temppelikirkko Roomassa rakennettiin noin kaksituhatta vuotta sitten betonista ja kivestä. Kirkko on edelleen paikallaan, toimii uskonnollisten tilaisuuksien pitopaikkana tuottaen palveluita ja hyvinvointia.

Suomalaisen julkishallinnon tavoitteisto lienee hiukan lyhyempi; kunhan hankinta toimii jotenkuten ja täyttää viralliset minimikriteerit. Tai edes pysyisi pystyssä eläkkeelle siirtymiseen saakka. Yli kahdenkymmenen vuoden toimivuutta on vaikea nähdä.

Viranomaisten toiminnassa korostetaan nykyään ratkaisukeskeisyyttä, mikä on hyvä asia. Ratkaisujen arvo tulee kuitenkin toteutuksesta, toimivuudesta ja kestävyydestä. Niiden keskiössä on useinkin merkittävät hankinnat, joita pitäisi kohdella investointeina. Järkevät investoinnit lisäävät julkisen omaisuuden tasearvoa. Asiaa tulisi tarkastella tästäkin näkökulmasta eikä aina raportoinnin, valvonnan ja kontrollin lähtökohdista. Eniten byrokratiaa tuottaa byrokratia itse, mikä ei lisää minkään asian tasearvoa.

Kaikissa suuremmissa hankinnoissa tulisi suorittaa kokonaistaloudellisuusharkintaa, joka on yksi keino kehittää toimintaa ja tuottavuutta. Kyse on laadun ja hinnan optimoinnista pitemmällä tähtäyksellä. Kokonaistaloudellisuuden optimoinnissa on kyse myös alihintaisten tarjousten hylkäämisestä.

Neljänkymmenen vuoden aikana olen käsitellyt hankinta-asioina viestintää, koulutusta, rakentamista ja infrarakentamista. Muutosta on tapahtunut, mutta perin hitaasti. Hallituksen esitys hankintalain kokonaisuudistuksesta annettiin eduskunnalle 22.6.2016. ”Kokonaisuudistuksen tavoitteena on mm. yksinkertaistaa hankintamenettelyjä. Viranomaisille ja kunnille haluttaisiin nykyistä paremmat mahdollisuudet ottaa huomioon hankintojen laatu ja se, että ne tukevat esimerkiksi työllisyyttä, työoloja, terveyttä ja ympäristönsuojelua. Myös pk-yritysten osallistumista tarjouskilpailuihin on tarkoitus parantaa.”

Tutkimuksesta tehtyjen outojen johtopäätösten ja miljardisäästötavoitteiden ei saa antaa viedä hankintojen kehitystä taaksepäin. Rohkeutta kaivataan; eteenpäin sanoi mummo lumessa!

Kai Salmi

Vaasa

Kommentoi