Lukijoilta: Hallitusneuvottelut: joko/tai

Tarjotkoon kirjallisuus lohdun sanoja vaikeuksiin joutuneille poliitikoillemme. Kansainvälisesti kenties tunnetuin pohjoismainen kirjailija, pari sataa vuotta sitten vaikuttanut tanskalaisfilosofi Søren Kierkegaard julkaisi vuonna 1843 teoksen Joko – tai, josta on johdatukseksi paitsi ihmisen yksityiselämään, myös hallitusneuvotteluihin. Kierkegaardin mukaan elämä voidaan nähdä joukkona joko/tai -valintoja. Samassa hengessä avautuu kolme valintaa hallituksen muodostajille.

Suuria puolueita ei Suomessa enää sanan entisessä merkityksessä ole, vaan maassa on viisi keskisuurta puoluetta: SDP, perussuomalaiset, kokoomus, keskusta ja vihreät. Vaikka Suomessa ei varsinaista Ruotsin mallin mukaista blokkipolitiikkaa harjoitetakaan, olemme tosiasiallisesti samankaltaisessa tilanteessa, kun monet puolueet ovat kieltäytyneet hallitusyhteistyöstä perussuomalaisten kanssa.

Nämä sitoumukset yhdistettyinä siihen, että äänestäjät jääräpäisesti lähettävät Arkadianmäelle nelisenkymmentä perussuomalaista kansanedustajaa johtaa siihen, että hallitusyhteistyöhön käytettävissä olevien kansanedustajien määrä on vaalikaudesta toiseen käytännössä 160 eikä 200. Ensimmäinen valinta onkin seuraava: joko muiden puolueiden on oltava valmiita tekemään keskinäistä yhteistyötä uusilla reunaehdoilla tai perussuomalaiset on otettava hallitusyhteistyöhön mukaan. Jälkimmäinen ei siis näytä todennäköiseltä.

Näin ollen on tehtävä seuraava valinta: joko puolueet opettelevat sietämään työskentelyä entistä heikommissa enemmistöhallituksissa tai niiden on oltava valmiita sietämään ideologisesti hajanaisempia hallituspohjia. Ensimmäinen edellyttää hallituspuolueiden kansanedustajilta itseluottamusta ja itsekunnioitusta eduskunnan työskentelyssä, ettei heikon enemmistön hallitus kaadu kesken kaiken. Jälkimmäinen puolestaan edellyttää puolueilta retorista näppäryyttä toistensa ja äänestäjiensä silmissä.

Tällainen temppuilu ei ole Suomessa ennenkuulumatonta. Hajanaisemmissa sateenkaarihallituksissa poliitikkojen lempilapsi eli ”vastuun kantaminen” merkitsee kuitenkin sitä, että hallituskausi istutaan suoraselkäisesti loppuun saakka. Nykymallista, jossa hallitus milloin mistäkin syystä hajottaa itsensä aina vaalien lähestyessä ei soisi muodostuvan uutta maan tapaa. Välittömästi eduskuntavaalien jälkeen onkin arvuuteltu, riittääkö SDP:n puheenjohtaja Antti Rinteellä ”vainua” muodostaa yli 110 paikan enemmistöä hallitukselle.

Ennen edellä kerrottua täytyy kuitenkin tehdä valinnoista se kaikkein perustavanlaatuisin. Kierkegaardin mukaan tässä ei ole kyse oikean ja väärän välisestä valinnasta. Sen sijaan kyse on siitä, valitseeko oikean ja väärän, vai jättääkö ne molemmat huomioimatta. Voit siis joko välittää tai olla välinpitämätön. Joko tunnustetaan, että pelin henki on muuttunut, eikä seuraavan hallituksen kokoonpanoa voi enää ennustaa Pythagoraan lauseen avulla SDP:n, keskustan ja kokoomuksen kesken tai jatketaan teeskentelyä, että kaikki on ennallaan.

Risto Niemikari

väitöskirjatutkija

Tampereen yliopisto

Kommentoi