Lukijoilta: Hallitus tuhlaa ja talous taantuu. Kuka kantaa vastuun?

Maailmantaloudessa epävarmuus jatkuu, mutta talousviisaiden viesti on varsin selkeä – matalampaa talouden kasvua edessä. Tästä suomalaisia muistutti viimeksi Etlan suhdanneraportti, joka ennusti, hiljenevää talouskasvua ja kylmää kyytiä valtiontalouden tasapainolle. Saman suuntaisia merkkejä olemme saaneet myös useilta muilta tahoilta.

Yrittäjien pk-barometri kertoi, että tulevaisuuden näkymät ovat yrittäjien keskuudessa heikentyneet. Elokuussa taasen saimme lukea, että työllisyyden kohentuminen oli käytännössä pysähtynyt. Kaikki signaalit huutavat Suomen hallitusta ryhtymään toimeen.

Rinteen hallitus on perustanut talouden perustan 75 prosentin työllisyysasteeseen ja kahden prosentin talouskasvuun. Mikään ei viittaa siihen, että nämä voitaisiin saavuttaa. Tavoitteen asettelu on oikea, mutta ei tässä voida syödä tulevaa hyvää ennakkoon. Varsinkaan kun mitään toimenpiteitä ei ole vielä saatu päätökseen.

Mistä sitten sitä kasvua pitäisi lähteä hakemaan. Työllistämisen työkalupakista on tihkunut vähänlaisesti tietoa, mutta varmalta jo näyttää aktiivimallin purkaminen, vähintäänkin osittain.

Edellisen hallituksen varovaistenkin arvioiden mukaan tämän purkaminen asettaa hallituksen työllisyystavoitteet yli 5 000 lisätyöllisen takamatkalle jo lähtöruudussa. Lopulliset laskelmat aktiivimallin vaikutuksista saadaan lokakuun lopussa, kun valtion taloudellinen tutkimuskeskus julkaisee raporttinsa. Viisaammat poliitikot odottaisivat tätä tietoa, eikä hutkisi vielä menemään. Tämä viisaus loistaa nyt poissaolollaan.

Budjettiriihestä ulos tultaessa on hallituksen näytettävä, että he ottavat työllistämisen tosissaan ja uskaltavat tehdä vaikeampiakin päätöksiä työllisyyden kasvattamiseksi. Nyt ei enää auta mikään kädenlämpöinen näpertely, vaan Suomi tarvitsee rohkeita otteita, jotta valtiontalous voidaan turvata. Jos helppoja keinoja olisi, niin edellinen hallitus olisi jo niihin tarttunut.

Kokoomus on jo julkaissut omat tärppinsä työllisyyden kasvattamiseksi. Tästä keinovalikoimasta löytyy mm. ansiosidonnaisen porrastaminen, työttömyysputkesta luopuminen, työllisyyttä parantava perhevapaauudistus, paikallisen sopimisen edistäminen ja työn verotuksen keventäminen. Jos hallituksen omat ideat meinaavat loppua, niin kyllä kokoomukselta saa lainata. Toki näistä ensimmäisen SAK on tyrmännyt heti kättelyssä. Toivottavasti hallitusta ohjataan kuitenkin valtioneuvostosta ja vaikeisiinkin keinoihin uskalletaan lähteä.

Hallituksen on nyt tartuttava toimeen, eikä vyöryttää vastuuta erilaisille työryhmille ja työmarkkinajärjestöille. Asioiden pyörittelyn sijaan on osoitettava, että hallitus ottaa tosissaan työllisyyden kasvattamisen ja vastuullisen taloudenpidon, jotta yritysten luotto tulevaan saadaan palautettua. Vain luottamus tulevaan saa yritykset investoimaan ja luomaan työpaikkoja.

Jesse Luhtala

vt. puheenjohtaja

Pohjanmaan Kokoomus

Kommentoi