Lukijoilta: Ennennäkemätön näytelmä

Mennyt viikko eduskunnassa on ollut poikkeuksellinen. Hallituspuolueiden kansanedustajat runnovat tällä hetkellä sote-uudistusta eteenpäin ennennäkemättömin keinoin.

Tuorein esimerkki on, kun hallituspuolueet päättivät sosiaali- ja terveysvaliokunnassa, että valiokunta ei lainkaan anna lausuntoa julkisen talouden suunnitelmasta, eli ns. kehysbudjetista.

Kehysbudjetti on yksi tärkeimmistä asioista, joita eduskunta vuosittain käsittelee. Sillä on esimerkiksi keskeinen merkitys sosiaali- ja terveydenhuollon tulevien vuosien rahoitukselle.

Nyt hallituspuolueet siis estivät tämän asian käsittelyn valiokunnassa vedoten siihen, että myös valiokunnan käsittelyssä oleva sote-uudistus pitää saada nopeasti eteenpäin.

Miksi tämä suunnaton kiire?

Siksi, koska hallituspuolueet, keskusta, kokoomus ja sininen tulevaisuus ovat laittaneet paljon poliittista arvovaltaa siihen, että maakuntavaalit pidettäisiin 28. lokakuuta. Vaikka ei ole olemassa mitään perusteltua syytä, miksi vaalit olisi pidettävä juuri syksyllä.

Eli niin sanottu kiire on pelkästään hallituksen oman huonon valmistelutyön syytä.

Siitä huolimatta hallituspuolueiden kansanedustajat ovat valmiita heittämään eduskuntatyön perusperiaatteet romukoppaan.

Menettely on pöyristyttävä ja nakertaa eduskunnan uskottavuutta sekä arvovaltaa.

En ole urani aikana kokenut vastaavaa. Voi kysyä, mikä on seuraava asia, jota hallituksen mielestä ei tarvitse valiokunnissa kunnolla käsitellä?

Tässä yhteydessä on syytä korostaa, että sosiaali- ja terveysvaliokunta on jo muutenkin paiskinut töitä hartiavoimin, jotta sote-uudistuksen käsittely sujuisi nopeasti.

Itse olen sitä mieltä, että Suomen historian suurimman uudistuksen käsittely ansaitsisi huomattavasti enemmän aikaa.

Huomionarvoista on myös, että hallitus on julkaissut sote-uudistuksesta mainosvideon, jossa uudistus esitetään erittäin myönteisessä valossa.

Ministeriöt siis mainostavat uudistusta, jonka käsittely eduskunnassa on vielä täysin kesken ja jonka läpimeno on hallituspuolueiden erittäin hataran enemmistön varassa.

Raja viranomaistiedotuksen ja poliittisen mielipidevaikuttamisen välillä alkaa hämärtyä.

Vielä absurdimmaksi tilanteen tekee se, että samalla kun hallitus maalailee uudistuksesta ruusuista kuvaa, pääkaupunkiseudun kaupungit kokoontuivat tällä viikolla harvinaiseen yhteiskokoukseen.

Helsinki, Espoo, Vantaa ja Kauniainen antoivat yhdessä tyrmäävän lausunnon sote-uudistukselle.

Tällaisessa tilanteessa tuntuu vastuuttomalta, että hallitus julkaisee tällaista mielikuvamainontaa.

Mitä nyt pitäisi tehdä?

Vastaus on yksiselitteinen.

Maakuntavaalit on siirrettävä ensi keväälle eduskuntavaalien yhteyteen. Sote-uudistuksen ja kehysbudjetin käsittelylle on annettava se aika, minkä eduskunta tarvitsee.

Kaikki muut vaihtoehdot merkitsisivät eduskunnan aseman väheksymistä.

Mutta ennen kaikkea se olisi kaikkien suomalaisten väheksymistä.

Kansalaisten on voitava luottaa siihen, että heidän arkensa ja elämänsä kannalta erittäin merkittävät asiat käsitellään eduskunnassa huolellisesti ja asiantuntijoita kuullen.

Anna-Maja Henriksson
RKP:n puheenjohtaja, kansanedustaja Pietarsaaresta

Kommentoi