Lukijoilta: Edesvastuutonta ilmastopaniikin lietsontaa

Äskettäin pidetty YK:n ilmastokokous oli asiasisällöltään vähäinen, mutta kuitenkin vertaansa vailla oleva spektaakkeli, jossa näkyvimmäksi hahmoksi näytti kohonneen ruotsalainen teinityttö Greta Thunberg tunteikkaine julistuksineen.

Kyseistä esiintymistä katsottaessa tuli kuitenkin jo epäilys: Mahtaako tuon julistuksen aggressiivinen sisältö olla tuon nuoren teinitytön itsensä luomaa sanomaa? Hänhän luki puheensa sanasta sanaan paperista.

Asia varmistui viimeistään silloin, kun katsoi videoesitystä, jossa hänelle esitettiin yksinkertainen ja selkeä kysymys: Mikä on hänen viestinsä maailman johtajille?

Valitettavasti hän ei pystynyt yrityksistään huolimatta vastaamaan mitään, koska hänellä ei ollut valmiiksi laadittua käsikirjoitusta.

Siis Greta Thunberg näyttää olevan taustajoukkojensa härskisti hyväksikäyttämä teini, joka kansainväliseen Extinction rebellion -nimiseen ilmastoalan ääriliikkeeseen kuuluvana nuorena aktivistina onkin ollut oivallinen kohde tähän tarkoitukseen.

Ilmastohätätilaa on tuputettu meilläkin myös lapsille ja nuorille järjestelmällisesti. Jopa opettajia on ohjeistettu viemään koululaisia mielenosoituksiin, mitä media on sitten tulkinnut lapsista ja nuorista alkunsa saaneena liikehdintänä. Sopii vain ihmetellä, mikä vaikutus tuolla vouhotuksella on ollut parhaimmassa kehitysiässä olevien psyykeen.

Suomalaisittain on ollut todella tyrmistyttävää myös havaita, että esimerkiksi pääministerimme Antti Rinne käytti haastattelutunnillaan halventavaa ilmausta ”setämiehet” niistä, jotka ovat suhtautuneet epäillen Greta Thunbergin kaltaisen marionetin julistuksiin.

Maamme korkein johto on muutoinkin ilmoittanut suurieleisesti olevansa suunnan näyttäjä meneillään olevassa ilmastopoliittisessa myllerryksessä.

Hallituksen suunnitelmat maamme hiilineutraalisuudesta eli fossiilisten polttoaineiden käytön lopettamisesta vuoteen 2035 mennessä, mitä tasavallan presidenttimmekin julisti mainitussa YK:n kokouksessa maailmalle, ovat kuitenkin täysin utopistisia.

Syntyvää energiavajausta ei ole mahdollista korvata tuulimyllyillä, aurinkopaneeleilla eikä muillakaan vihervasurien suosittelemilla puuhasteluilla, vaan ainoa realistinen mahdollisuus olisi ydinenergia, jonka rakentaminen esitetyllä aikataululla ei ole kuitenkaan realistista.

Tästä pitävät taatusti huolen hallituksessamme vahvana osapuolena olevat vihreät, jotka ovat koko olemassaolonsa ajan vastustaneet käsittämättömällä kiihkolla ydinvoiman rakentamista.

Pahimmassa tapauksessa maamme korkeimman johdon energiapoliittisesta kohelluksesta on seurauksena kansakuntamme elintason romahtaminen, mitä kansalaistemme enemmistö ei toivottavasti tule hyväksymään.

Kaikki tämä käsittämätön sekoilu johtuu tuosta pelottelusta totaaliseen katastrofiin johtavalla ilmastonmuutoksella, jonka aiheuttajasta ei ole vieläkään täyttä varmuutta, mutta johon ”Hallitusten kansainvälinen ilmastonmuutospaneeli” IPCC pitää edelleen syynä yksinomaan ihmisperäisen hiilidioksidimäärän kasvua ilmakehässä.

On kuitenkin aina muistettava, että hiilidioksidi ei ole saaste, vaan se on välttämätön yhdiste kasvikunnalle ja sitä myötä myös muullekin elämälle. Sen määrä on maapallomme historian aikana vaihdellut runsaasti, vaikka siihen ei ole ollut minkäänlaista ihmisperäistä osuutta.

Sitä paitsi luonnon oma tasapainottava vaikutuskin on alkanut ilmetä jo siinä, että viime aikojen lievä hiilidioksidimäärän kasvu ilmakehässä on satelliittikuvien perusteella lisännyt maapallon viheralueita ja siten myös hiilinieluja.

Lisäksi on huomattava, että yhä enenevä joukko ilmastoalaa tutkivista tiedemiehistä on alkanut suhtautua skeptisesti IPCC:n ilmastonmuutosennusteisiin, koska ne ovat osoittautuneet ainakin jossakin määrin tarkoitushakuisiksi ja perusteettomiksi.

Kieltämättä herääkin epäilys, että tuossa IPCC:n määrätietoiselta vaikuttavassa toiminnassa saattavat olla taustalla päästöoikeuskauppojen kaltaiset miljardiluokkien taloudelliset tavoitteet.

Pentti Ruotsala

Vaasa

Kommentoi