Lukijoilta: Asuminen osaketalossa ennen ja nyt

Yhtiökokouksessa esitettiin kysymys, onko talojen hoidossa eroja ennen ja nyt? Kyseessä on hiukan yli 50 vuotta vanha kerrostalo. Mielestäni erot ovat selvät asukkaissa, osakkeenomistajissa, ikäryhmissä, hallituksissa, talonmiehissä, siivoojissa, isännöinnissä, yksinasujissa ja eläkeläisissä.

Ennen asukkaita oli noin 125, nyt vain 67, lapsia oli yli 30, nyt on ehkä pari. Yksinasujia ei ollut, nyt heitä on 17. Eläkeläisiä oli pari, nyt yli 20. Noin 30 vuotta ehti kulua niin, että isännöinnin hoiti oma väki, ja alkuvuosina myös talonmiehen työn ja siivouksen hoitivat talon oma väki.

Ero nykyaikaan on, että talossa asukkaat tunsivat toisensa, ja keskusteluja asioista käytiin pihassa. Osakkaat tiesivät myös, keitä oli hallituksessa. Hallitusjäsenet asuivat talossa.

Remontit eivät tulleet yllättäen, eivätkä rahoitusjärjestelyt olleet pimennossa. Ei myöskään kerätty ylimääräisiä yhtiövastikkeita. Talkoilla tehtiin suuriakin remontteja, kun taas nykyisin ei juuri mitään tehdä talkoilla. Pienet viat talossa hoidettiin heti. Ne eivät jääneet hoitamatta. Tileissä oli jokainen tulo ja meno eriteltynä; ei tarvinnut kysellä. Ei ollut sellaisia osakkaita kokouksissa, joita eivät kiinnosta raha-asiat, kun on kiire kotiin. Kokouksissa osallistujia oli yleensä noin puolet osakkaista, nyt ehkä neljännes. Yleisiä kokouksia oli kaksi vuodessa, nyt voi olla yksi. Kokoukset hoidettiin asianmukaisesti. Vetäjillä oli yleensä koulutuskokemusta sekä ammatillista kokemusta eri alojen osalta.

Nyt on suuria puutteita tavassa, jolla asiat käsitellään kokouksessa. Tuntuu, että isännöitsijät ohjaavat ja sopivat ennen kokousta kuinka kokous sillä kertaa junaillaan.

Nyt on asunto-osakeyhtiötaloissa isännöinti ja talon hoito ulkoistettu. Asunnon hankinta on monesti ihmisten suurin taloudellinen hankinta. Hallituksen jäseniltä sekä myös isännöitsijältä puuttuu usein koulutus. Ei myöskään vaadita alalle pätevyyttä. Kiinteistöliitolla on paljon tietoa tarjottavana, mutta se ei ole viranomainen.

Helsingin Sanomat kirjoitti vuonna 2017 asiasta, kun oli toimitukseen tullut 200 valitusta viikossa isännöitsijöiden ja hallitusten toiminnasta. Eivät olleet saaneet apua kiinteistöliitolta. Onko näihin asioihin tullut parannusta?

Vuonna 2010 tuli uusi laki. Kiinteistöliiton, isännöintiliiton, ammattihallitusliiton ja ministeriön edustajat julkaisivat vuonna 2016 hyvät ohjeet tiedottamisesta ja hyvästä hallitustavasta. Syyksi esitettiin, että oli paljon erimielisyyksiä taloissa. Miksi talojen hallitukset eivät ota näitä ohjeita esille ja käytännön toiminnan tueksi? Isännöitsijät ovat näistä asioista hiljaa.

Tekevätkö talot veroilmoitusta, ja minkälaisen? Valvooko kukaan viranomainen tätä taloudellista toimintaa? Hallitusjäsenet vastaavat tileistä ja tilien esitystavasta. Suppeista tilipapereista eivät osakkaat, eivätkä hallituksen jäsenet, yleensä ymmärrä mitään, mutta hyväksyvät ne kuitenkin.

Eivät isännöitsijä, eikä myöskään tilintarkastaja, päätä tai hyväksy tilejä. Tilit voidaan tehdä kaikille osakkaille ymmärrettävään tapaan, mikäli niin vain halutaan. Tilit eivät ole mitään rakettitiedettä. Hallintomenot, kiinteistönhoitokustannukset, vuokratulot, käyttökorvaukset, toimistokulut, lämmitys, sähkökulut ja muut; mitä niitä lienee? Ne pitäisi eritellä, jotta selviää mistä luvut tulevat. Vedenkulutuksesta pitää olla oma vastikelaskelma. Veloista ja vastikelaskelmista pitäisi olla velallisten ja ei-velallisten osakkeiden määrä selvitettynä. Samoin velka per osake -tieto. Asukkaat haluavat tietää, mitä heillä on velkaa jäljellä? Hallitusjäsenten pitäisi vähintään tietää mitä ovat hoitokassa, hoitolaina, vastikelaskelma ja talousarvio.

Tilinpäätös ei saisi aiheuttaa monia kysymyksiä, vaan sen olisi vastattava jokaiseen tuloon ja menoon selvästi ja yksiselitteisesti. On tiedettävä kuinka suuret palkat sekä palkkiot ovat olleet. Veloista on oltava hankelaskelma, oman osuuden laskelma velasta, rahoituslaskelma ja toteutunut lopullinen 100 % tulos. Nämä ovat helppoja tehdä eivätkä vaadi liikaa aikaa. Ratkaisu, jossa tilit hoitaa eri firma, kuin se mikä hoitaa isännöinnin, on mielestäni suositeltava tapa.

Jorma Latva

Vaasa

Kommentoi