Lukijoilta: Aikuisten oikeesti Palosaarelta

Vaasan kaupungin vuoden 2019 talousarvion mukaan koko kirjastotoimen osuus kaikista kaupungin toimintamenoista on alle yhden prosentin. Löysien puheiden mukaan Vaasa säästäisi 200 000 euroa sulkemalla Palosaaren kirjaston.

Oikea vuosivuokra on 60 000 euroa, joka maksetaan talotoimelle, siis Vaasan kaupungin toiselle hallintokunnalle. Palosaaren kirjastovirkailijat puolestaan eivät ole kokopäivätoimisesti töissä Palosaaren kirjastossa, vaan toimivat viikoittain Sundomin kirjastossa sekä kirjastoautossa.

Palosaaren kirjasto sijaitsee Palosaaren torin vierustalla ja palvelee paitsi palosaarelaisia myös ainakin isolahtelaisia, gerbyläisiä, västervikiläisiä ja kotirantalaisia – molemmilla kotimaisilla kielillä. Opiskelijat tuovat lisänsä kielivalikoimaan.

Meille sanotaan, etteivät palosaarelaisten kirjastopalvelut huonone, vaan pääsemme kirjastoautopysäkiksi. Lauantainen kuva kirjaston edustalta kertoo sen, mitä päättäjät eivät ole sisäistäneet. Suuri osa käyttäjistä on joko lapsiperheitä tai osan liikuntakyky on heikentynyt: nousepa siinä sitten kirjastoauto Rölliin.

Kirjastossamme on hyvä hissi ja siellä on muutenkin hyvä liikkua, lukea ja osallistua. Lapsille se on turvallinen lukupaikka koulupäivien jälkeen.

Muutama aika sitten kysyttiin kirjastossa palosaarelaisilta, miten he haluavat kehittää kirjastoaan. Parin viikon kuluttua kyselystä lehdistä oli luettavissa tyly ilmoitus lauantaisulkemisesta. Tokko kukaan asiakas tällaista ehdotti. Perheiltä meni viikon paras käyntiaika ohi suun.

Nyt puolestaan puhutaan Palosaaren kirjaston sulkemisesta, vaikkei toimivallan omaava taho ole asiaa edes käsitellyt. Kuntalaisilta menee asian hallinta hanskasta. Ehkä tätä haetaankin – alle yhden prosentin toimintamenon saaminen lähemmäksi nollaa.

Vertailin Vaasan ja Mustasaaren kirjastotointen painopistealueita, kun kuntaliitos oli suunnitteilla.

Mustasaari ilmoitti painopistealueensa ja haasteensa seuraavasti: digitaalinen kehittämistarve, teknisen varustuksen uusiminen, IT-kirjastonhoitajan ja IT-tuen tarve, ulospäinsuuntautunut toiminta kaikkien asukasryhmien parissa, trendien ja asiakkaiden tapojen seuraaminen ja niihin sopeutuminen esimerkiksi lukutottumusten ja julkisen olohuoneen tarpeen osalta, työ kirjaston tekemiseksi näkyväksi, osa-alueratkaisut alueilla joilla on tilapäisiä kirjastoratkaisuja sekä kirjastoautotoiminnan uudistaminen. Nämä sopinevat Vaasallekin.

Meidän pitäisi kehittää kirjastoja ja niiden toimintaedellytyksiä, eikä uhata lyödä ovia kiinni. Palveluverkkoselvitys, joka mainittiin vuoden 2019 talousarviossa, lienee tekemättä?

Palosaarella ja sen kirjastolla on tuhannen taalan maantieteellinen paikka olla mallikas onnistumistarina, sijaitseehan se korkeakoulukampusten, Setlementin ja seurakunnan sekä aktiivisten asukkaiden keskellä.

Kirjastossa ei kysytä tilin saldoa eikä Visaa: siellä kysytään kirjastokorttia, jota vilauttamalla tavallinen tallaaja pääsee osalliseksi tiedon ja taidon valtatielle.

Tuula Sissala

Vaasa

Kommentoi