Kyllikki Saaren elämä

Kirjoitan aiheesta, josta on toisaalta kirjoitettu kyllästymiseen saakka ja toisaalta ei juuri mitään. Kyllikki Saari on nykyajan historiamme suuria epähenkilöitä.


Luen parhaillaan Angela Lambertin teosta Eva Braunin elämä. Saarella ja Braunilla ei ole muuta tekemistä toistensa kanssa kuin se, että he ovat kumpikin olleet nimiä ja pahvikuvan kaltaisia. Heidät on ohennettu iskusanoiksi ja muutamaksi detaljiksi.

Lambert kertoo, että Adolf Hitleristä on kirjoitettu yli 700 elämäkertaa. Lambertin teos on vasta toinen englanniksi kirjoitettu ja ensimmäinen naisen kirjoittama. Siitä piirtyy moniuloitteinen ihmiskuva persoonasta, joka oli muutakin kuin Hitlerin rakastaja. Tämä on sitä, mitä olen kaivannut.

Kyllikki Saari katosi 17.5.1953. Ennen sitä hän oli seurakunnan palkkalistoilla tekemässä kirkonkirjojen uusimistyötä, joka oli varmastikin yhteydessä arkistointiin ja tiedonhallintaan.

Tyttö löytyi murhattuna metsähaudasta, eikä murhaa ole tähän päivään mennessä selvitetty. Murhansa kautta Kyllikki Saaresta tuli mediatähti. Metsän petoa on kaiketi eniten etsitty murhaajaksi. Sellaiselle murhaajalle oli tilaus, eikä muunlaiselle.

Jonkun detaljin tiedämme siis hänen elämästään, mutta suomalainen historiantutkimus on ollut passiivinen. Tahtoen tai tahtomattaan. Kukapa tietää.

Luen uutisen Pohjalaisesta 6.5.2010. Otsikkona on Seksuaalinen hyväksikäyttö puhuttaa kirkkoa. Jutussa mainitaan Mikkelin hiippakunnan piispa Seppo Häkkisen sanomana, että osa ilmitulleista hyväksikäyttötapauksista on hyvin vanhoja, jopa 60 vuoden takaa.

Maailma kuohuu ja kiehuu kirkollisista pedofiliatapauksista tätä nykyä. Olemme saaneet kuitenkin paljolti seurata niitä kuin katsomosta. Hirmuistahan katsomossakin oleminen on.

Sekin tiedetään ja on tosiasia, että Kyllikki Saaren esimiehenä toiminut Isojoen vt. kirkkoherra oli vuonna 1956 pedofiliasta tuomittu pappi. Näin hän kuuluu ilman muuta historialliseen puitteeseen, joka Saaren elämäkertaa kirjoitettaessa olisi kartoitettava.

Koko Kyllikki Saaren tapaus on Suomen kansalle häpeäksi. Se sadutettiin ja paisuteltiin ohi todellisten henkilöitten. Poliisilla on omat tietonsa ja näkemyksensä, mutta minä kirjoitan historiatieteen intressistä, jota ei vaikuta olevan.

Saaresta tiedetty 2010-lukulainen uudelleenluenta nostaa esiin hätkähdyttäviä kysymyksiä. En peräänkuuluta amatööridekkarismia, jota on ollut riittämiin kaikissa kolmessa klassikkomurhatapauksessa. Tarkoitan Saaren lisäksi Tulilahden murhia vuonna 1959 ja Bodominjärven murhia vuonna 1960.

Historiankirjoitus vaikeissa oloissa ehkä lisäisi muitten kansakuntien ymmärrystä silloin, kun ne kirjoittavat historiaansa vaikeissa oloissaan.

Rikoslain mukaan murha ei vanhene koskaan. Ei edes Kyllikki Saaren murha.

Jari Ranta Vaasa