Putkinäköiset koulun kimpussa

Marko Hautala kritikoi ansiokkaasti kolumnissaan 9.6. Sitran uunituoretta julkaisua, ”Millainen on maa, jossa kaikki rakastavat oppimista.”

Sitra kokosi 31 ”poikkiyhteiskunnallista vaikuttajaa” visioimaan koulutuksen tulevaisuutta. Inspiraatiota haettiin ekskursiolta Yhdysvalloista ja valaistuttiin: Suomessa koulutetaan eilisen maailmaan. Kouluopetuksemme lytätään tylysti, kovin kevein perustein.

”Olemme pitkään ratsastaneet Pisa-hysterialla ja uskotelleet, että meidän koulumme on hyvä. Meillä on hirveän hyvä koulu eilistä varten. Se ei ole tätä päivää eikä tulevaisuutta varten.”

Hysteriaa on Sitran ohuessa julkaisussa paljon enemmän kuin 14 Pisa-vuoden aikana julkitulleissa suomalaisen opetusväen vaatimattoman tyytyväisissä kannanotoissa: Emme olleetkaan opetuksen pohjasakkaa, kuten julistettiin koko 90-luku.

Eivät suomalaiset opettajat voineet mitään sille, että Suomi julistettiin opetuksen mallimaaksi, jota kaikki ihailivat.

Tulipa mieleeni muisto noin vuodelta 2000. Helsingin yliopiston johto järjesti tilaisuuden, jossa pieni joukko vaati surkean opettajankoulutuksen uudistamista. Opetusopin professorina tunsin olevani pääsyytettynä tuomioistuimessa.

Yritin kertoa miten opettajia koulutetaan ja mitkä ovat kouluopetuksen tärkeimmät tavoitteet.

En unohda raivoani, kun raadin ex-taistolainen byrokraatti lausui taas kerran tutut sanansa 70-luvulta: Et siedä kritiikkiä.

Nyt opetusta eivät hauku kommunistit, vaan Sitran hellimät sarasvuot: ”Oppiminen ei ole parsakaalia, joka pitää kuorruttaa suklaalla, jotta se menisi paremmin alas. Oppiminen on mieletön kolmen tähden Michelin ateria”. Kouluun pitäisi perustaa ”unelmaklubeja".

Uudistajat julistavat muka uusina innovaatioina oppilaskeskeisyyttä, syväoppimista ja ilmiöoppimista eli opetuksen integraatiota. Sponsorirahaa ja suosiota saa, kun haukkuu koulun sitramaisesti ”eilisen kouluksi”. Mekastajien tulisi alentua katsomaan opetusopillista eilistä edes sen verran, että älyäisivät, että opettajille on turha paasata asioista, jotka he omaksuivat jo toissapäivänä eli 1970-luvulla.

Ilmiöoppiminen, tietotekniikan opetuskäyttö, oppimispelit ja joustavat opetustilat kuuluvat nykykouluun. Mutta kun guru julistaa, että pelit voivat sivistää enemmän kuin kieliopin säännöt, on syytä herätä. Kiitos Marko Hautala!

Helsingin opetusvirasto mainitsi opetussuunnitelmatyönsä yhteistyökumppaneiksi mm. Microsoftin ja Accenturen, kansainvälisen konsulttifirman, joka on erikoistunut töiden ulkoistamiseen.

Ennen opetussuunnitelmatyö aloitettiin kasvatusfilosofisella pohdinnalla: Millainen on opetuksen pohjana oleva ihmiskäsitys, miten kasvatetaan tasapainoinen ihminen, jolla terve minäkuva ja itseluottamus yhdistyvät opiskelumotivaatioon, sosiaalisiin taitoihin ja moraaliin.

Opetusopillinen kirjallisuus antoi opettajille pedagogisen ammattitaidon ainekset. Se on myyty divariin.

Olitteko koulun päättäjäisissä? Katsoitteko pikkuoppilaita, murkkuoppilaita ja aikuistuvia nuoria. Näittekö tulevaisuusosaajia vai ihmisen lapsia, niin erilaisia, mutta korvaamattoman arvokkaita. Kuka saa ohjata heidän elämäänsä?

KARI UUSIKYLÄ

Kirjoittaja on kasvatustieteen emeritusprofessori

Kommentoi