Lukijoilta: Suurmoskeijan rakentamatta jättäminen ennaltaehkäisyä

Olen jo usean vuoden ajan varoitellut ihmisiä radikaalin islamin vaaroista. Osa on ymmärtänyt huolenaihetta, kun taas jotkut ovat syyttäneet minua liioittelusta. Ei ole liioittelua sanoa, että olen tavannut henkilöitä, jotka puolustavat terroristisia tekoja. Eikä ole liioittelua se, että Supo kertoo Suomessa olevan yli 300 henkilöä, joilla on yhteyksiä kansainväliseen terrorismiin. Vähättelyä olisi sanoa, ettei uhkaa ole.

Islam on uhka, mikäli uskontoa noudatetaan kirjaimellisesti. Islam tarkoittaa alistumista, tässä yhteydessä alistumista jumalan tahtoon. Muslimi tarkoittaa henkilöä, joka alistuu Jumalan tahtoon. Jumalan tahto taas rakentuu pääasiassa koraanin varaan. Koraani on islamin tärkein teos ja muslimien käsitysten mukaan sen sisältö on kirjaimellisesti Jumalan omaa puhetta, joka ilmestyi profeetta Muhammadille Arabian niemimaalla 600-luvun alussa. Ongelmaksi asian tekee se, ettei koraani ole sovitettavissa yhteen Suomen lain kanssa. Koraanissa mm. todetaan, että naisen todistus on vain puolet miehen todistuksesta, mies on naisen yläpuolella ja että minunkaltaiset uskonsa jättäneet joutuvat kadotukseen eli helvettiin.

Suurmoskeijan rakentamisen puoltamista ei helpota myöskään Suomessa asuvan imaamin ja uskonoppineen Anas Hajjarin islamiin liittyvät kannanotot Keskisuomalaiselle. Hajjar mm. toteaa, että ”Jumala ei hyväksy muuta uskontoa kuin islamin. Uskostaan luopuva saa ankaran rangaistuksen tuomiopäivänä.” Mielenkiintoista on useasti televisiossakin nähdyn Hajjarin kannanotto maallistumiseen: ”Maallistuminen näkyy monissa uskontojen edustajissa, valitettavasti myös muslimeissa. Maallistuneet eivät edusta teoissaan enää uskontojaan. Jumalan säännöt eivät muutu [--].” (ksml.fi, 19.1.16).

Olen tietoinen, että maassamme on paljon maallistuneita reformistisia muslimeja – hyvä niin – mutta valitettavasti itse islam ei ole käynyt reformia läpi kuten kristinusko aikoinaan. Sen vuoksi on mahdollista, että Suomessa rikottaisiin lakia uskonnon nimissä. Sen vuoksi olisi väärin rakentaa sunnimoskeija, jossa hyvin todennäköisesti levitettäisiin arvojemme vastaista saarnaa. Tämä ei olisi Suomen eikä maltillisten muslimien etujen mukaista.

SEIDA SOHRABI

poliittisen historian opiskelija

Vaasa

Kommentoi