Hallituksen mielestä elämme liian pitkään

Ennenaikainen kuolema tulee olemaan monen kohtalo, kun hallitus harventaa sairaalaverkkomme ja etäisyydet täyspäivystyssairaaloihin kasvavat. Tästä on syntynyt kiivasta keskustelua lehtien palstoilla.

Sen sijaan juuri kukaan ei ole yrittänyt analysoida sote-mylleryksen valtavaa vaikutusta meidän elämämme edellytyksiin.

Sote-toiminnan maakuntiin keskittämisen seurauksena syntyy valtavia organisaatioita ja ministeriödiktatuurin määrämää resurssijakoa. Sote-budjettien pienentäminen 80-luvun tasolle edustaa minun mielestäni Euroopan suurinta ja uhkarohkeinta yhdyskuntakokeilua sitten kommunismin aikojen.

Kun ministeri Rehula on toistuvasti väittänyt, että kestävyysvajeemme pienentyisi kolmella miljardilla eurolla, olen ajatellut, että hän on uusi ”Katainen” (kolme miljardia kunta-uudistuksesta).

Kun kenties kymmenennen kerran selailin Aalto-yliopiston ”tunnuslukuraportteja”, tartuin lukuun ”eliniän odote”. Kauhea ajatus iski minuun. Jos ministeri Rehula tarkoittaakin, mitä sanoo, mutta jättää kertomatta, miten se tapahtuu.

Vuonna 2014 soten nettokustannus oli 19,9 miljardia euroa ja 66,4 prosenttia kuntien nettokäyttökustannuksista. Jos siitä vähennetään Rehulan kolme miljardia ja kaksi miljardia tehottomuushukkaa ylisuurten organisaatioiden johdosta, niin 14,9 miljardia jää potilaskeskeiseen työhön. Summa muodostaisi 49,5 prosenttia kuntien nettokäyttökustannuksista.

”Valmista” tilastotietoa ei ole taaksepäin kuin vuoteen 2000, mutta muutaman kunnan tilinpäätöstiedoista tulin siihen tulokseen, että vastaava prosenttiluku on ollut viimeksi 80-luvun lopussa. Silloin ”kaikkien” elinikäodote oli kuusi vuotta lyhyempi kuin nyt ja 65-vuotiaiden jäljellä oleva elinikäodote oli viisi vuotta lyhyempi kuin nyt.

Jos olisimme pitäneet sote-satsaukset alle 50 prosentissa kuntien nettokäyttökustannuksista emmekä olisi ”päästäneet” elinikää pitenemään, sote-kustannukset olisivat voineet olla vuonna 2014 noin 16,2 miljardia euroa nettona, eli 3,7 miljardia pienemmät kuin ne olivat.

Yli 65-vuotiaita olisi ollut 16,7 prosenttia verrattuna todelliseen 20 prosenttiin.

Syy siihen, että laskelmani ei päätynytkään viisi miljardia alle todellisten sote-kustannusten on, että 80-luvun lopussa oli ehkä vain 13 prosenttia yli 65-vuotiaita, ja kun sote-kustannukset per henkilö ovat 2,5-kertaiset verrattuna nuorempiin, sen vaikutus on suuri.

On ilmeistä, että keskustapuolue haluaa jälkeenpäin muuttaa historian kulkua niin, että Suomessa olisi ”sopiva” määrä vanhuksia. Valitettavasti meitä on nyt 600–700 tuhatta liikaa verrattuna hallituksen kaavailemaan sote-budjettiin.

Runsaat 50 000 suomalaista kuolee vuosittain, mikä tarkoittaa sitä, että vaikka tahti tuplaantuisi, kestää yli 12 vuotta ennen kuin meitä on ”sopivasti” budjettiin nähden.

Eutanasia, armomurha, on Suomessa laissa kielletty, vaikka potilaalla on kauheita kipuja. Mutta, kun hallitus julistaa, että halutaan leikata sote-budjettia tavalla, joka minun mielestäni lyhentää ihmisten elinikää keskimäärin 5–6 vuotta, ei kukaan pistää hanttiin, eivät kansanedustajat eikä kansa.

Ei kai kukaan voi uskoa että potilaskeskeista resurssia voidaan vähentää 25 prosentilla ilman negatiivisia seurauksia.

Pitempi matka täyspäivystys-sairaalaan on vain murto-osa siitä, johon hallitus aikoo asettaa meidät alttiiksi.

Nykyinen ja kaksi edellistä hallitusta ovat osoittaneet, että puolue-aatteet täyttävät koko aivokapasiteetin, ekonomia ja empatia ovat tuntemattomia käsitteitä.

DANIEL PARO

Koivulahti, Mustasaari

Kommentoi