Eduskunnan oikeusasiamies sai ennätysmäärän kanteluita

Yle julkaisi 3 000 juristille osoitetun kyselyn tulokset tuomioistuinten päätösten laadusta 15.5.2014.

Kantelujen määrä ja tyytymättömyys oikeushallintoon ja tuomioistuimiin on lisääntynyt vuosi vuodelta. Laillisuusvalvojille on tehty yli 8 500 kantelua, jotka johtavat suomalaiskäytännön mukaan ei-anna-aihetta-päätöksiin.

Vuonna 2014 syntyi uusi Suomen ennätys. Oikeusasiamiehelle saapui 5 500 kantelua!

Poliitikot puhuvat ja ovat ylpeitä oikeus- ja hyvinvointivaltiosta. Se on sitä hyvä-veli-lahkojen sisäpiiriiläisille tarkoitettua puhetta.

Yli 460:stä kyselyyn vastanneesta 88 % ilmaisi, että tuomareiden ammattitaito on puutteellinen. 45 % vastasi, että syyttömiä tuomitaan.

Vaasan ex-hovioikeudenpresidentin Erkki Rintalan kirjoituksen (HS 6.8.2010) mukaan juristikoulutus on lastenkengissä, joten yliopisto-opetuskaan ei saa puhtaita papereita. Jakob Söderman jätti aiheesta kirjallisen kysymyksen 9.10.2010, mutta yhtä turhaan kuin kantelut laillisuusvalvojille.

Jokaisella vastanneella juristilla lienee enemmän kuin yksi ainoa kyseenalaisin perustein tuomittu asiakas. Pitkään asianajajana toimineella voi olla kymmeniä tapauksia. Eli jos jokainen kyselyn saanut olisi vastannut, syyttömänä tuomittujen määrä voisi nousta kymmeniin tuhansiin.

Liiketalouden juridiikassa vero-oikeudenkäynnit ovat suuri ongelma. Ilmeisesti provisiopalkkainen verotarkastaja voi tehdä tahallaan päätöksiä verovelvollisen vahingoksi ja yrittäjä häviää lähes aina.

Tiedossa on tapauksia, joissa verotarkastaja ja poliisi ovat muuttaneet tositteiden sisältöä tarkastuskertomukseen muuksi, mitä tositteesta ilmenee.

Tuomioistuimessa verotarkastajat todistavat valan nojalla väännöksensä oikeiksi.

Verovelvollisen todistajanlausuntoon ei luoteta, koska verotarkastajan todetaan todistavan ns. virkavastuulla.

Tuomioistuin valikoi ne tositteet, jotka sille kelpaavat, vaikka todistusvoima olisi niillä tositteilla, jotka sille eivät kelpaa.

Viime viikolla nimettömänä esiintynyt käräjätuomari totesi häpeävänsä edustamansa tuomioistuimen päätöksiä.

Ylen kyselyyn vastanneista oikeuskanslerin päätösten oikeellisuuteen uskoi 0 %. Oikeuskansleri toteaa yleensä, että riippumaton tuomioistuintuomari on toiminut toimivaltansa puitteissa.

Miksi yli 460 juristia ilmoittaa kannakseen, ettei kanteluihin saada lain edellyttämiä ratkaisuja?

Aikaisemmat yritykset puuttua oikeuslaitoksen moraaliin ovat vesittyneet.

Jos kyseessä on virkakoneiston mainetta koetteleva tapaus, poliisi voi todeta, ettei ole tapahtunut rikosta ja juttu jää silleen. Tilanne on pahin, jos poliisi, syyttäjä ja oikeuden puheenjohtaja kuuluvat samaan uskonlahkoon eli tiettyyn hyvä veli järjestöön.

Ylen auktoriteetti riitti teettämään edellä mainitun kyselyn. Siitä pitää antaa sulka toimijoiden hattuihin. Palaute velvoittaa vallan vahtikoiraa eli mediaa – tietä ei tasata eikä vääryyttä salata.

Alpo Ylitalo

Kokkola