Lukijoilta: TEKSTATEN

Voisko joku oikeesti selvittää meille köyhille tylppäaivoille työttömille yksinhuoltajille paljoko me maksamme verorahoja kaupungin orkesterille ja teatterille, mitä meillä ei ole varaa käydä katsomassa.

Tipalla on kun entisellä flikalla. Akkuteheras.

Tekikö ely ennakkopäätöksen ostamalla Lammassaaren metsän. Nyt kun jonkun huvilan ympäriltä aiotaan hakata, ely ostaa alueen.

Ministeri Ohisalo on huolissaan kun kurdit eivät saa rauhassa mellastaa Helsingissä vaan poliisi menee sekaantumaan kivittämiseen ja häiriköintiin. Mitenkähän kävisi Turkissa näille kurdimielenosoittajille?

Herranjestas sentään, kun taas kerran Radio Pohjanmaan kaksi toimittajaa höpöttävät omiaan minuuttitolkulla 21.10. iltapäivällä. Onko radion tehtävänä nykyään toimia omien toimittajiensa mielipiteiden välittäjänä? Sen hyvin ymmärtää, että haastateltavat edustavat omia mielipiteitään ja asenteitaankin, mutta ei kai toimittajat voi laukoa omia – joskus kärjekkäitä ja hyvinkin asenteellisia – mielipiteitään ihan miten sattuu.

Tupakka on listattu myrkyllisten aineiden listalle!

Se on valitettavaa kerrostalossa kun meitä asuu, niin pitää muistaa, että täällä on paljon muitakin kuin minä itse.

Saako kaupunki hakijoita kuntatekniikan johtoon, kierros nro 2? Humoristinen prosessi.

Muistuttaisin vaasalaisten kauppojen kassoja käyttämään oletuksena suomen kieltä eikä ruotsin kieltä. Olemme kuitenkin Suomessa ja Vaasan asukkaista vain 23% on ruotsinkielisiä.

Jos Vaasan kehityksen jarruna ei ole museovirasto, ely tai hallinto-oikeus niin sitten jokin asukasyhdistys. Erityisesti valittajana on toiminut Palosaaren asukasyhdistys, joka valittaa kaikesta mahdollisesta. Yhdistys on torpannut monta hyvää hanketta ja tullut ja tulee kaupungille todella kalliiksi.

Eiköhän tuo VPS:n johtokunnan moittiminen jo riitä. Eivätkö he olleet johtokunnan jäseniä, jotka järjestivät Vepsun pelastusohjelman ja estivät seuran konkurssin. Nyt vain pantava seuran organisaatio ja valmennus kuntoon sekä hankittava kyvykäs toimitusjohtaja. Ehkä Vepsu palaa pian entistä vahvempana?

Hoitajan palkalla pärjää ainoastaan tekemällä illat, yöt, viikonloput, joulut ja juhannukset. Kannattaako?

Pyramidihuijausta pyöriteltiin myös Vaasassa 1970-luvulla.

Kommentoi







Luetuimmat kolumnit
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi

Luetuimmat yleisolta
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi

Luetuimmat paakirjoitukset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi