Lukijoilta: TEKSTATEN

Meillä on upea pääkirjasto. Palosaarelta vaan on melkoinen matka – rollaattorilla. Muori, 80-v.

Hienosti ely-keskus vahtii Evijärven vähäistä vettä, runsaitten sateitten aikanakaan vedenpinta ei ole noussut milliäkään!

Olipa nolo Oktoberfest Bocksissa, musiikki jostakin irkkupubista ja tarjoilu... Ainut mikä muistutti Baijerista oli olut ja tuopit, ei mikään muu!

Sitra, mikä ihmeen verovaroin ylläpidettävä kerho tuo on? 179 kovapalkkaista työntekijää. Mitä he käytännössä tekevät meidän kansalaisten hyväksi?

Erittäin hyvä kirjoitus Markus E. Myllymäeltä 20.09.2019.

Google investoi Suomeen valtavia summia. Miten tämä on mahdollista kun EK/kokoomuksen mukaan täällä on työntekijöillä liian suuret palkatkin.

Vatialan koulussa ei tarvitse mennä välitunnilla ulos. Oppilaat kännyköillään väliajat. Ala-asteella nämä lapset olivat aina välitunnilla ulkona, ei ole ihme että yläasteella on päänsärkyä, jopa mikreeniä. Oppilaista huolestunut.

Niin mitäs nyt, pitääkö meidän tyhjätä edelleen kadulla oleva kaivo kaatosateella roskista kun hulemaksu tulee? Tulkoon tulva.

Tuli ensimmäinen vesimittarilasku, joka oli sekava, ja josta taloyhtiön osakkaat eivät ymmärtäneet juuri mitään. Osakkaat ovat vaatineet tiedotustilaisuutta asiasta, mutta hallitus ja isännöitsijä eivät siihen suostu. Sellainen olisi pidettävä ilman osakkaiden vaatimustakin asoy-lain mukaan. ilmoittakaa myös, kuka on isännöitsijä ja ketkä ovat hallituksen jäsenet. Onko tullut muutoksia?

Huutoniemen K-marketin pihassa la 21.9. n. yksivuotias lapsi odotti yksin vanhempaansa käynnissä olevan auton takapenkillä. Aika vaarallinen käytäntö.

Rinteen hallituksen talousneuvonantajat M Mäkynen, K Berg ja J Strand ovat Vaasasta. kaikilla vahva näyttö kuinka veroja ja maksuja nostetaan Vaasassa ja laitetaan talous sekaisin, nyt sitten sama koko Suomessa.

Voiko tyhmempää olla kuin Kirkkopuistikon kavennus ? Vaasalainen liikennesuunnittelu ylitti jälleen itsensä. Tehkää nyt hidastepomppuja vaikka Vaasanpuistikolle 10 m välein.

Ruotsissa on syntynyt uusi 16-vuotias ilmastomessias, joka kiihottaa ja kerää suuret kansanjoukot lentämään ympäri maailmaa hänen marsseilleen, jolloin maailma pelastuu ja Greta saa taustajoukkoineen paljon rahaa.

Ilmastonmuutosmielenosoitusmarsseilla ei auringon eikä maapallon lämpötilaa säädellä.

Näyttää Vaasan sairaanhoitopiirillä selvästi olevan ylimääräistä rahaa, kun ostetaan 300 000 eurolla arvotauluja ja niille hoitaja. Miten vastuuhenkilöt perustelevat hankinnan?

Kiina laittaa valtiollisten medioiden toimittajat todistamaan uskollisuutta presidentille tai lehdistökortti lähtee. Kommunismi esittelee jälleen suloisia kasvojaan.

Valtion omaisuuden myynti on kuin pakkasella housuunsa lorottaisi. Hetken aikaa lämmittää, sitten on hyytävän kylmää. Poliitikot eivät näytä oppivan!

Lauantain lehdessä oli aprillijuttu, lämpöä varastoidaan kallioluolaan. Mutta trullikki liikkuu Vaasan katukuvas ympäri vuoden.

Yhtenäinen Pohjanmaa. Hyvä Marko Heinonen, että tartut tähän asiaan kunnolla!

Rinteellä tuli Ranskassa valtava tunne johtaa Eurooppaa ja Macronin vanavedessä valta kihahti päähän. Tulee vielä sammakoita, kunhan aikaa kuluu.

On helpompi olla Aatami kuin Eeva. Eevat tunkevat omenoita toistensa kurkusta alas minkä kerkeävät.

Entä undulaatin elämänlaatu, häkissä?

Edelleen naurattaa! Aki Manninen ei ole mikään valmentaja, kun hyväksyy vanhan miehen kumarruksia kyykyiksi, millaisia, esim. Tami ja Akseli Herlevi tekivät. Suurin pudottaja -kisa aivan aivan huuhaata. Ettehän vain ota todesta.

Ei tarvitse miettiä nimiä, kun joku taloudesta ymmärtävä poliitikko oivaltaa, ettei ole rahaa täysin turhaan stationiin. Ei riitä rahat eikä käyttäjät.

Saako kaikki Seinäjoella kalliilla hinnalla ruotsin kielen opiskelleet paikat Vaasan keskussairaalan laajaan päivystykseen? Kiitos Antti Rinteen hallitukselle ja Kim Bergille meidän kaikkien vaasalaisten hyväksi!

Se luontodokumenttien leijona varmaankin alkaa syödä retiisejä, jos sen tappamisia ei enää näytetä tv:ssä. Ei, ei se ala. Dokumentin on tarkoitus antaa todellinen kuva asioista, ja lihansyöjät, jep, ne tappaa toisia eläimiä ruuakseen.

Vaasalla on varastoissa taideteoksia. Miksì sairaalaan pitää ostaa uusia?

Kommentoi







Luetuimmat kolumnit
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi

Luetuimmat yleisolta
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi

Luetuimmat paakirjoitukset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi