Wasa Station on kunnianhimoinen hanke

Wasa Station on suurisuuntainen ja kunnianhimoinen hanke. Ilmankos se on aiheuttanut runsaasti epäilyä ja kummastelua paitsi Vaasassa myös laajemmin. Jo alustava kustannusarvio herättää kunnioitusta. Koko kortteli maksaa tällä tietoa noin 200 miljoonaa euroa. Se on raju summa, kun se ajoittuu tällaiselle taantumakaudelle.

Myönteinen näkökulma hankkeeseen on, että Wasa Station täyttää suuria aukkoja, joita Vaasan palveluvarustuksessa vielä on.

Puutteista ilman muuta suurin korjaantuu, kun musiikki- ja kongressitilat nousevat vanhan linja-autoaseman tontille osana Wasa Stationia.

Niistä on kaupungissa puhuttu pitkään. Tekipä valtuusto jo kauan sitten omassa 125-vuotisjuhlakokouksessaan päätöksenkin niiden toteuttamisesta.

Tuolle asialle on kuitenkin käynyt kuten monille muille vastaaville. Komea ja kallis juhlapäätös saadaan aikaan ilman, että esimerkiksi rahoituksesta olisi mitään takeita.

Aikaa on kulunut puolitoista vuosikymmentä, ja nyt ollaan siinä pisteessä, että rakennustöihin on tarkoitus päästä jo parin vuoden sisällä.

Tarpeeseen tulee myös palloiluhalli. Sitäkin kaupunkiin on haikailtu todella pitkään.

Koko tuon niin sanotun tapahtumakeskuksen arvioidaan maksavan hieman yli 50 miljoonaa.

Sitä varten perustetaan kiinteistöyhtiö, josta kaupunki omistaa 60 prosenttia. Loppu 40 prosenttia kuuluu rakennusyhtiö Lemminkäiselle, joka on sitoutunut toteuttamaan koko Wasa Station -kohteen.

Tapahtumakeskuksen lisäksi siihen kuuluvat hotelli, ravintola, kauppakeskus sekä asunto-osa.

Tällaisten suurten kohteiden suunnitteluvaiheessa käydään yleensä aina sama keskustelu siitä, kuinka liike-elämän toimintaympäristö muuttuu.

Nyt arvaillaan, onko Vaasassa tilaa uudelle hotellille ja uudelle kauppakeskukselle. Häipyvätkö kauppaliikkeet torin ympäriltä, ja kuinka käy olemassa olevien hotellien?

Samanlaista keskustelua kuolevasta ydinkeskustasta käytiin silloinkin, kun Kivihaan alue haluttiin sysätä kasvuun vuosituhannen vaihteen tienoilla.

Liike-elämä ei kuitenkaan ole nollasummapeliä kuten ei koko kaupungin kehityskään.

Yrityksille niin keskustassa kuin kaupungin liepeilläkin on tilaa ja tulevaisuutta. Niin on ollut Kivihaankin jälkeen.

Kaupunki kasvaa ja kauppa kehittyy koko ajan pienin askelin nytkin, vaikka taloustaantumaa on valtakunnassa takana jo yli puoli vuosikymmentä.

Tällaiset investoinnit tehdään vuosikymmeniksi, ja ajan oloon ostovoima kaupungissa ja ympäristössä kasvaa.

Kasvun kierrettä ruokkii sekin, kun monipuolistuva tarjonta lisää kysyntää. Seudulle uutta vetovoimaa tuovat myös monet suuret tapahtumat, joille on korttelin valmistuttua olemassa hyvät tilat ja paikat.

Sitä paitsi ne ovat vain lyhyen kävelymatkan päässä torilta, kaupungin sydämestä.

Kommentoi